Previous slide
Next slide

52 asiaa, jotka sinun tulisi tietää viruksista

korona
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Charlotte Hilton Andersen
Niitä on joka puolella ympärillämme, ne eivät oikeastaan ole eläviä eikä kuolleita, enemmänkin zombien kaltaisia, ja tämä on vasta alkua…

Pelottavat virukset

Virukset ovat maapallon perusorganismeja, geneettisen materiaalin ketjuja, joilla on proteiinikuori. Näin kertoo Diane Havlir, Kalifornian San Francisco -yliopiston HIV- ja taurtuntatautien laitoksen johtaja. Tieteellisissä piireissä on pitkään kiistelty virusten luokittelusta. Ne eivät ole elottomia, koska ne jakautuvat ja kehittyvät ja niillä on geenit. Kuitenkaan teknisesti ne eivät ole elollisia, koska niillä ei ole soluja, ne eivät voi muuttaa ravintoa energiaksi eivätkä selviytyä itsekseen. Käytännössä ne ovat biologisia zombeja: virukset eivät ole eläviä eivätkä myöskään kuolleita. Kuten zombeilla niilläkin on tasan yksi tehtävä: löytää isäntä, jota ne voivat käyttää monistumiseen, uusien virusten luomiseen. Ne voivat lisääntyä ainoastaan kaappaamalla isäntäsoluja ja lopulta tuhoamalla ne. Tästä syystä ihmiseen tarttuvat virukset aiheuttavat lähes aina sairastumisen.

Sataa viruksia

Seuraavan kerran, kun tanssit sateessa tai pyydystät lumihiutaleita kielelläsi, haluat ehkä ottaa huomioon, että sataa kirjaimellisesti viruksia. Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan virukset ja muut mikrobit ovat niin pieniä, että ne leviävät ilmakehään pieninä partikkeleina maaperän pölystä ja meren pärskeistä ja palaavat maahan sateen, lumen ja hiekkamyrskyjen mukana päätyen usein aivan uusiin paikkoihin.

Viruksia on paljon enemmän kuin uskotkaan

Yleensä ajatellaan vain muutamia viruksia: influenssa- ja HI-viruksia sekä nyt myös koronaviruksia, mutta virukset ovat maapallon runsaimpia mikrobeja. Itseasiassa Nature Reviews Microbiology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan viruksia on maapallolla niin paljon, että jos ne kaikki yhdistettäisiin, ne yltäisivät 100 miljoonan valovuoden päähän. Yhdysvaltain kansallisen lääketieteellisen kirjaston mukaan näistä 320 000 virustyyppiä voi tarttua nisäkkäisiin, mutta vain 219:n tiedetään tarttuvan ihmisiin.

Virusten tarttuvuuden selvittäminen on monimutkaista

Tämä asia on todellakin helpompaa elokuvissa: sen selvittäminen, miten, miksi ja kuinka nopeasti virus leviää, perustuu moniin tekijöihin, jotka saattavat muuttua nopeastikin. Havlir kertoo, että yksi tapa mitata viruksen leviämistä on perustartuttavuusluku R0, joka kertoo kuinka monta ihmistä yksi tartunnan saanut keskimäärin tartuttaa. Mitä korkeampi luku, sitä nopeammin virus leviää. Toisin sanoen, jos R0 on 4, jokainen tartunnan saanut henkilö tartuttaa taudin noin neljälle muulle. Hän jatkaa, että tämä luku voi kuitenkin muuttua ajan myötä riippuen ehkäisevistä ja terveydenhuollollisista toimista kuten lähikontaktien rajoittamisesta. Tavoiteltava R0-luku on alle yhden, mikä tarkoittaa, että virus on häviämässä väestön keskuudesta leviämisen sijaan.

Virusten ja bakteerien ero

Bakteerit ja virukset ovat molemmat mikrobeja, jotka voivat sairastuttaa ja usein aiheuttaa samanlaisia oireita, joten ne on helppo sekoittaa. Havlir kuitenkin muistuttaa, etteivät ne ole sama asia. Bakteerit ovat yksisoluisia organismeja, jotka voivat elää ja lisääntyä itsekseen. Bakteereja on tuhansia erilaisia, joista useimmat ovat harmittomia tai jopa ihmiselle hyödyllisiä; vain alle yksi prosentti aiheuttaa sairauksia. Bakteereja voidaan tuhota antibiooteilla. Oireiden perusteella on usein vaikea sanoa, onko sairauden aiheuttaja virus vai bakteeri, mutta se voidaan selvittää laboratoriotestein. Havlir lisää, että bakteeri- ja virusinfektion saaminen samanaikaisesti on myös mahdollista.

Virukset voivat säilyä päivien ajan kaukosäätimessä

Mietipä kaikkia esineitä kotonasi, joita koskettelet säännöllisesti. Puhelimet, porraskaiteet, kaukosäätimet, vesihanat – ne kaikki ovat lisääntymisalustoja sairauksille. Virukset ovat sitkeitä ja voivat selviytyä pitkänkin aikaa ihmiskehon ulkopuolella. Siihen, miten kauan ne säilyvät tartuttavina, vaikuttaa pinnan materiaali ja ympäröivät olosuhteet. New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan laboratorio-olosuhteissa covid-19-tautia aiheuttava virus säilyi aktiivisena muovi- ja metallipinnoilla kahdesta kolmeen vuorokautta ja pahvilla ja paperilla 24 tuntia. Nämä tavarat levittävät bakteereita.

Tartuntaa voi levittää ilman minkäänlaisia oireita

Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n mukaan joitakin viruksia, mukaan lukien herpestä, aidsia ja covid-19-tautia aiheuttavia viruksia, voivat levittää myös oireettomat henkilöt tai henkilöt, joilla oireet eivät ole vielä puhjenneet. Jotkut henkilöt voivat olla jopa ”supertartuttajia” tartuttaen kymmeniä tai jopa satoja ihmisiä tietämättään. Keskuksesta muistutetaankin, että on syytä toimia viruksen leviämistä ehkäisevästi, vaikkei tuntisikaan itseään sairaaksi. Miksi toiset levittävät virusta tehokkaammin kuin toiset?

Tahallisesta virusten levittämisestä voi joutua haastetuksi oikeuteen

On epätodennäköistä, että ketään haastettaisiin oikeuteen työpaikalla levitetyn flunssan vuoksi, joskin sairaana on silti syytä pysytellä kotona. Parantumattoman viruksen, kuten HIV:n tai herpeksen, tietoinen levittäminen on kuitenkin toinen juttu. Seksikumppanit esimerkiksi syyttivät yhdysvaltalaista laulaja Usheria tämän herpestartuntan salaamisesta ja heidän altistamisestaan sukupuolitaudille. Myös näyttelijä Charlie Sheen on haastettu oikeuteen kahdesti naisten altistamisesta HIV:lle heidän tietämättään. Tämä on yksi monista syistä, miksi on tärkeää keskustella terveyshistoriasta mahdollisten seksikumppaneiden kanssa.

Flunssa ja influenssa

Tavallista flunssaa eli nuhakuumetta ja kausi-influenssaa levittävät virukset ovat maapallon yleisimpiä viruksia ja silti tutkijoilla on vielä paljon opittavaa niistä.
Ylipainoisilla tartuttavuus kestää pidempään

Journal of Infectious Diseases -julkaisun tutkimuksen mukaan liikalihavat henkilöt tartuttavat influenssaviruksia 42 prosenttia pidempään kuin normaalipainoiset. Tämä perustuu siihen, että liikalihavuudella on yhteys moniin terveysongelmiin, mikä saattaa vaikuttaa immuunijärjestelmään ja tartunnan säilymiseen pidempään. Ylipaino voi myös vähentää influenssarokotuksen tehoa.

Influenssa voi laukaista sydänkohtauksen

Influenssavirus ei ainoastaan vaikuta rintakehässä ja poskionteloissa, vaan se saa myös aikaan laajan tulehduksen koko kehossa. New England Journal of Medicine -julkaisun tutkimuksen mukaan tällainen tulehdustila voi lisätä riskiä veritulppien muodostumiseen, mikä taas voi aiheuttaa sydänkohtauksen. Lue lisää sydänkohtauksen oireista

Influenssa on enemmän kuin pelkkä tavallinen flunssa

Tavallisten flunssaoireiden (kuume, päänsärky, yskä, lihasärky) lisäksi virus voi myös aiheuttaa keuhkokuumetta, poskiontelotulehduksia ja korvatulehduksia. Toiset ihmiset ovat herkempiä jälkitaudeille, esimerkiksi ikäihmiset, raskaana olevat naiset, alle viisivuotiaat lapset ja kroonisista sairauksista, kuten astmasta tai diabeteksesta, kärsivät.

Influenssakausi vaihtelee sen mukaan, mihin virus kulkeutuu

Influenssavirus kulkee ympäri maailmaa. “Tutkimus paljastaa, että virus liikkuu pallonpuoliskojen välillä säännöllisesti ja molempiin suuntiin”, selittää sisätautilääkäri Kola Dishaj CareMount Medical -sairaalasta New Yorkin Cortlandt Manorista. ”Influenssakausi voi Yhdysvalloissa alkaa niinkin aikaisin kuin lokakuussa kestäen maaliskuulle, huipun ollessa helmikuussa.” CDC:n mukaan influenssaa voi kuitenkin esiintyä aina toukokuulle saakka. ”Eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa talvi on meidän kesäkuukausiemme aikaan, influenssakausi kestää kesäkuusta syyskuulle”, Dushaj selittää. THL:n mukaan Suomessa influenssakausi ajoittuu suunnilleen samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa ja muualla pohjoisella pallonpuoliskolla.

Kylmässä ilmassa voi sairastua helpommin

Tämä terveysmyytti saattaa olla tavallaan totta. ”Ulkoileminen kylmällä ilmalla ei itsessään sairastuta”, sanoo SolaMed Solutionsin johtaja Saralyn Mark, ”mutta jatkuva kylmässä oleskelu voi lisätä mahdollisuutta tartunnan saamiseen.” Hän selittää sen toimivan seuraavasti: “Fyysisesti keho sopeutuu kylmään antamalla limakalvojen kuivua. Lima on kehon tärkeä puolustusmekanismi: se kuljettaa epätoivottuja aineita kehosta pois. Sen kuivuessa tätä suojaa ei ole ja virus pääsee sisään.”

Kynsien pureskelu kuljettaa viruksia kehoon

Virusten välttelyssä paras toimintatapa on pestä käsiä säännöllisesti vedellä ja saippualla tai käyttää alkoholipohjaista käsien desinfiointiainetta.  NYU Langone Healthin immunologi ja allergialääkäri Purvi Parikh New Yorkista muistuttaa pitämään kädet poissa kasvoilta ja erityisesti suusta ja nenästä. Myös kynsien pureskelua tulisi välttää. Tämä hermostunut tapa kuljettaa viruksia ja muita inhottavia pieneliöitä suoraan kehoon. Parikh kehottaa ”pitämään kynnet lyhyinä ja pureskelemaan purkkaa, jotta kynsien pureskelu ei houkuttaisi”.

Yöllinen Netflix-maraton voi hidastaa toipumista

Mikä voisi olla mukavampaa sairastaessasi ja ollessasi onneton kuin katsella hyvää elokuvaa pehmeän viltin alla. Katsele televisiota kuitenkin päiväsaikaan, jotta voit kömpiä ajoissa sänkyyn. Vuonna 2019 Journal of Experimental Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että kunnon yöunet lisäävät immuunipuolustukseen erikoistuneiden solujen, T-imusolujen, tehoa. ”Immuunijärjestelmä tarvitsee aikaa puolustuksen rakentamiseen”, Doctor on Demandin lääketieteellinen johtaja Ian Tong East Palo Altosta sanoo. ”Lepo ja kunnon unet vahvistavat immuunipuolustusjärjestelmää. On siis hyvä nukkua mahdollisimman paljon, jotta keholla olisi tilaisuus toipua.” Lue lisää unen terveysvaikutuksista!

Kylmä suihku ei ole parannuskeino kuumeeseen

Vanhempasi tai isovanhempasi ovat saattaneet neuvoa sinua, että jääkylpy tai kylmä suihku alentaa nopeasti kuumetta, mutta New Brunswickissa sijaitsevan Robert Wood Johnsonin lääketieteellisen korkeakoulun professorin ja pediatrisen laitoksen johtajan Patricia Whitley-Williamsin mukaan kylmä vesi voi aiheuttaa sokin ja kuumepiikin. Hän neuvoo, että haalea vesi on parasta kuumeen alentamiseen. Tämä on kuitenkin vain yksi vältettävä asia flunssan hoidossa.

Passiivinen tupakointi lisää riskiä sairastua

Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, sillä on yleisesti tiedossa, että tupakansavu, poltitpa sitten itse tai et, vahingoittaa keuhkoja. Negatiivinen vaikutus on vielä suurempi sairaana ollessa, sillä tutkimukset, kuten Oncotargetissa julkaistu tutkimus, osoittavat, että tupakansavu heikentää vastustuskykyä infektioita vastaan. Se ei ainoastaan lisää todennäköisyyttä saada virustartunta vaan voi myös pahentaa sairautta, sillä savu ärsyttää keuhkoja ja voi näin lisätä yskää ja nesteen kertymistä keuhkoihin. Näin voit lopettaa tupakoinnin!

Sänkysi on sekä paras ystäväsi että pahin vihollisesi

Olennainen osa flunssa- ja influenssaviruksia vastaan taistelemista on pysyä sängyssä, mikä kuitenkin saastuttaa tyynyliinan ja lakanat. Virukset eivät elä pehmeissä materiaaleissa yhtä kauan kuin kovilla pinnoilla, mutta ne sinnittelevät jonkin aikaa. CDC neuvookin vaihtamaan ja pesemään lakanat mahdollisimman kuumalla vedellä heti, kun vointi sen sallii. Pese myös tyynyt, jos se on mahdollista. Jos tyynyt eivät kuitenkaan ole pestäviä, laita ne sivuun muutamaksi päiväksi, jotta mahdolliset virukset kuolevat ennen kuin otat ne uudestaan käyttöön. CDC myös suosittelee desinfioimaan pesukoneen valkaisuaineella vähintään kerran kuukaudessa ja desinfioimaan myös pyykkikorit.

Huolestuttavia löydöksiä

PNAS-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Kiinassa on löydetty sioista uusi kanta H1N1 -virusta. Saatat muistaa viruksen sikainfluenssana. Virusta on löytynyt myös sikojen hoitajien verestä, joka osoittaa sen pystyvän siirtymään eläimistä ihmisiin. Tutkimuksen mukaan löydös ”herättää huolta mahdollisista pandemiaa aiheuttavista viruksista”.

Koronavirukset ja covid-19

Koronaviruksia on olemassa useita, mutta näinä päivinä koronaviruksesta puhuttaessa tarkoitetaan todennäköisesti SARS-CoV-2:ta, virusta, joka aiheuttaa covid-19-tautia. Lue, mitä yhteistä on SARS:illa, MERS:illä ja Covid-19-viruksella

Sana corona tarkoittaa kruunua

Koronavirusten nimi viittaa niiden piikikkääseen tai kruunumaiseen muotoon. Havril kertoo, että ne ovat hyvin yleisiä viruksia, joista useimmat eivät aiheuta sairauksia. On kuitenkin olemassa kolme poikkeusta: SARS vuonna 2002, MERS vuonna 2012 ja covid-19 vuodesta 2019 alkaen ovat kaikki merkittävästi aiheuttaneet sairastumisia ja kuolemia. Näillä koronavirusten aiheuttamilla taudeilla on yhtäläisyyksiä mutta myös yksi tärkeä ero.

Covid-19 ei ole erityisen tappava kulkutauti

Kuullessaan sanan pandemia ihmiset automaattisesti ajattelevat massakuolemia. New Yorkin Lenox Hill sairaalan keuhkotauteihin erikoistunut lääkäri Len Horovitz painottaa, että kuitenkin yli 80 prosenttia koronavirustartunnan saaneista paranee. ”Kaikki covid-19-potilaat eivät myöskään joudu sairaalaan”, Horovitz jatkaa. ”Useimmat toipuvat kotona itsestään, mutta sairastaminen voi kestää useita viikkoja.” Hän sanoo, että rintakivut, hengitysvaikeudet ja vakava nestehukka ovat syitä hakeutua sairaalaan.

Huolehdi riittävästä D-vitamiinin saannista päivittäin

Covid-19:n ja D-vitamiinin välinen merkitys ei ole täysin selvinnyt, mutta Nutrients-lehdessä julkaistu alustava tutkimus osoittaa veren matalan D-vitamiinipitoisuuden olevan yhteydessä vakaviin oireisiin. Näin ollen D-vitamiinitason nostaminen saattaa jossain määrin suojata. Tutkijoiden mukaan D-vitamiinilisä saattaa vähentää riskiä sairastua tai kuolla influenssaan tai covid-19-tautiin. Lue vinkkejä riittävän D-vitamiinin saantiin. 

Korona saattaa säilyä vaatteissa ja maskeissa

Mikrobiologi ja The Germ Files -kirjan kirjoittaja Jason Tetro sanoo virusten pystyvän elämään vaatteissa ja uudelleen käytettävissä kangasmaskeissa. ”Jo ennen koronan puhkeamista suosittelin erillisiä sisä- ja ulkovaatteita hygienian vuoksi”, hän sanoo. ”Jos epäilet vaatteissasi olevan virusta, pese ne koneessa tai laita pois käytöstä muutamaksi päiväksi. Jos käytät kangasmaskeja, pese ne vähintään 65 asteessa, jossa virus kuolee.” THL suosittelee pesemään kangasmaskit vähintään 60 asteessa tai keittämään niitä 5 minuuttia pesuainetta hieman sisältävässä vedessä.

“Covid-varpaat” ovat totta

Arizonan Tucson Medical Centerin sairaala- ja sisätautilääkäri Matthew G. Heinz selittää, että vaikka virus aiheuttaa pääasiassa hengitystieoireita, sen on todettu hyökkäävän koko kehoon, myös varpaisiin. Varpaissa (ja myös sormissa) saattaa ilmetä kylmän ilman aiheuttamien paleltumien kaltaisia oireita: punoitusta, turvotusta ja kutinaa. Huhtikuussa 2020 Journal of the American Academy of Dermatology -lehdessä julkaistun raportin mukaan paleltumista eroten covid-varpaita esiintyy myös lämpöisellä ilmalla. Heinz toteaa covid-varpaiden olevan tartunnan varhainen oire, joka saattaa liittyä veren hyytymiseen.

Maku- tai hajuaistin häviäminen on varhainen varoitusmerkki

Heinz kertoo toisesta erikoisesta oireesta, joka ilmenee varhaisessa vaiheessa: maku- ja hajuaistin katoaminen. Joillakin lievän taudin sairastavilla tämä saattaa olla ainoa oire. Heinzin mukaan oire on yleisin nuorilla. Ei ole varmaa, mikä kyseisen oireen aiheuttaa, mutta Heinzin mukaan se saattaa johtua taudin aiheuttamasta koko kehon tulehdusreaktiosta.

Muita virustauteja

Monet ihmisten sairauksista ovat virusten aiheuttamia ja niillä saattaa olla yllättäviäkin vaikutuksia.

Herpes simplex -virus saattaa aiheuttaa Alzheimerin tautia

Voiko pieni yskänrokko olla vastuussa muistin tuhoutumisesta? Kuulostaa uskomattomalta, mutta viimeisen 20 vuoden aikana tehdyt tutkimukset osoittavat, että huuliherpestä aiheuttavan herpes simplex -viruksen (HSV-1) ja Alzheimerin taudin välillä on yhteys. Tutkijoiden mukaan jopa 75 prosentilla ikäihmisistä, Alzheimer-potilaat mukaan lukien, löytyi HSV-1 aivoista, kun taas muusta syystä nuorempana kuolleilta virusta ei löytynyt. Lue lisää alzheimerista! 

Keliakia saattaa olla viruksen aiheuttama

Celiac Disease Foundationin mukaan maailmanlaajuisesti noin yksi sadasta henkilöstä kärsii keliakiasta. Suomen Keliakialiiton mukaan vastaava luku on Suomessa noin 2 prosenttia. Science-lehdessä julkaistu viimeaikainen tutkimus osoittaa, että yleinen autoimmuuni suolistosairaus saattaa osittain olla reoviruksen aiheuttama. Reovirukset sisältävät RNA:ta geneettisenä materiaalina ja ne vaikuttavat hengityselimistöön ja ruuansulatuskanavaan. Chicagon yliopiston Keliakiakeskuksen (Celiac Disease Center) tutkimuksesta vastaava Bana Jabri selittää, että tämä yleinen ja muuten harmiton virus saattaa laukaista immuunivasteen, jonka uskotaan aiheuttavan keliakiaa. Lue lisää keliakian oireista!

Vyöruusu saattaa lisätä aivohalvauksen ja sydänkohtauksen riskiä

Vyöruusun vakava muoto, jonka aiheuttaa Varicella zoster -virus (kyllä, sama virus, joka aiheuttaa myös vesirokon), voi lisätä aivohalvauksen, sydänkohtauksen ja kuoleman riskiä. PLOS One -lehdessä julkaistu 20 vuoden aikana tehtyjen tutkimusten meta-analyysi osoittaa yhdenkin vyöruusuihottuman aktivoitumisen liittyvän huomattavasti kohonneeseen riskiin aivo- ja sydänhäiriöihin. Lue lisää vyöruususta!

Ebola- ja zikavirukset voivat levitä seksin välityksellä

On yleisesti tiedossa, että estääkseen sukupuoliteitse tarttuvien virusten kuten herpeksen ja HIV:n leviämistä, on viisasta suojautua seksin aikana, erityisesti ottaen huomioon sukupuolitautien lisääntymisen. Kuitenkin monet muutkin virukset voivat levitä siemen- ja emätinnesteiden mukana. Viime aikoina tutkijat ovat saaneet selville, että zikavirus voi levitä sukupuoliteitse. Toinen tutkimus löysi jälkiä tappavasta ebolaviruksesta taudista toipuneiden siemennesteestä vielä kaksi vuotta sairastumisen jälkeen. Myös virukset, joita ei ole löydetty siemennesteestä kuten covid-19-tautia aiheuttava koronavirus, voivat levitä seksin aikana syljen ja raskaan hengityksen kautta.

Zikavirus saattaa tuhota aivokasvaimia

Kaikki virusten aiheuttamat seuraukset eivät kuitenkaan ole huonoja. Vaikka zikavirus voi olla tuhoisa vastasyntyneen aivoille, sen kyky käydä aivokudoksen kimppuun saattaa olla avuksi tyypillisen aivokasvaimen, glioblastooman, hoidossa. Journal of Experimental Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että virus hyökkää erityisesti aivokasvaimen kantasolujen kimppuun tuhoten niitä. Tutkijat saattaisivat pystyä valjastamaan tämän voiman tuhoamaan pahanlaatuisia soluja aikuisen aivoissa.

Sikainfluenssa voi tarttua koiraasi

Mainitsimmekin jo aikaisemmin, että sikainfluenssa saattaa olla aktivoitumassa uudelleen. Sen aiheuttaa H1N1-virus ja se sai aikaan pandemian vuonna 2008. On harvinaista, että virukset siirtyvät lajista toiseen, mutta tämä virus on erikoistapaus ja leviää myös muihin kuin sikoihin ja ihmisiin. American Veterinary Medical Associationin mukaan H1N1:n on todettu tarttuvan useisiin eläimiin maatiloilla, kuten sikoihin ja kalkkunoihin, ja sellaisiin kotieläimiin kuin koirat, kissat ja fretit. Mistä koirasi voisi saada viruksen? Luultavimmin sinulta, joten yhdistyksestä muistutetaan pitämään hyvää huolta hygieniasta myös lemmikkien läheisyydessä.

Rabies eli vesikauhu on kaikkein tappavin virus

Lähes kaikki rabiestartunnan saaneet ihmiset kuolevat siihen, mikä tekee siitä kaikkein tappavimman tunnetun viruksen. Tähän päivään mennessä vain 14 ihmistä on selvinnyt rabieksesta oireiden alettua. CDC:n mukaan rabiesrokotteen ansiosta tauti on kuitenkin lähes sataprosenttisesti estettävissä, onneksi. Etukäteen saatu rokote estää tartunnan, minkä lisäksi heti altistumisen jälkeen saatu rokote toimii myös. He muistuttavatkin, että useimmiten tartunnan saa sairastuneen eläimen puremasta, joten on tärkeää hakeutua lääkärin hoitoon minkä tahansa eläimen lievänkin pureman jälkeen.

Jos et saa painettua leukaa rintaasi, ota yhteyttä lääkäriin

Useimmat lapset ja aikuiset pystyvät tekemään tämän harjoituksen helposti ja se onkin tärkeä tieto, sillä jäykkä, arka niska on yksi ensimmäisistä merkeistä viruksen aiheuttamasta aivokalvontulehduksesta. CDC:n mukaan tämän vakavan sairauden voivat aiheuttaa monet yleiset virukset, mukaan lukien ne, jotka aiheuttavat herpestä, influenssaa, tuhkarokkoa ja enterorokkoa. Nämä virukset leviävät useimmiten syljen kautta, mistä syystä sinun ei pitäisi antaa kenenkään pussata vauvaasi tai pientä lastasi. Jos sinulla siis on flunssaoireita, jotka kehittyvät kovaksi päänsäryksi, valonarkuudeksi ja uneliaisuudeksi ja niskasi on niin jäykkä, ettet pysty kunnolla taivuttamaan päätä eteenpäin, soita terveyskeskukseen tai päivystykseen.

Syöpävirukset voivat kertoa, mistä esivanhempasi ovat lähtöisin

Ihmisen T-lymfotrooppisen viruksen (HTLV) tiedetään aiheuttavan joitakin syöpiä, kuten leukemiaa, mutta useimmat sitä kantavat ihmiset eivät sairastu. Frontiers in Microbiology -lehdessä julkaistun mielenkiintoisen tutkimuksen mukaan sen avulla tutkijat voivat kuitenkin selvittää ihmisten muuttoliikkeitä. Koska se on kehittynyt samaa tahtia ihmisten kanssa vuosisatojen aikana, tutkijat voivat erottaa useita kantoja nykypopulaatioissa ja sitä kautta jäljittämään esivanhempien alkuperän.

Et luultavasti saanut “pusutautiasi” pussaamalla

Epstein-Barrin viruksen aiheuttaman mononukleoosin eli rauhaskuumeen lempinimi pusutauti saa sen kuulostamaan hauskemmalta kuin se oikeasti on. Vaikka onkin totta, että se voi levitä suutelemalla, se leviää helposti kaikkien ruumiinnesteiden kautta, mukaan lukien sylki, veri ja siemenneste. Lastentautienlääkäri Kim Alt Michiganin Rockford Pediatricsista sanookin, että todennäköisempää on saada tartunta samalla tavalla kuin flunssa: yskimisen ja aivastelun kautta pisaratartuntana tai jakamalla juomalasi sairastuneen henkilön kanssa.

Ilmastointiteipillä eroon viruksesta

Syylät eivät ole seurausta rupikonnien halailusta, vaan ne ovat papilloomaviruksen aiheuttamia. Rumat kyhmyt ovat yleensä hyvänlaatuisia ja häviävät ajan kanssa itsekseen, mutta se on laiha lohtu niille miljoonille ihmisille, jotka joutuvat olemaan tekemisissä niiden kanssa päivittäin. Jama Pediatrics -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan eräs kotikonsti, joka saattaa nopeuttaa syylien paranemista, on peittää se ilmastointiteipillä. Tutkimus itse asiassa osoitti, että tavallisten syylien ilmastointiteippihoito oli merkittävästi tehokkaampaa kuin niiden kylmähoito. Se ei myöskään ole niin kivuliasta.

Ennaltaehkäisy

Välttääksesi sairastumasta virukseen, on olemassa muutamia luotettavia keinoja. Voit tehdä virukset tehottomiksi vedellä ja saippualla, ja paras tapa on ottaa rokotus, jos se on mahdollista. Jatka lukemista, niin saat tietää, mitä muuta voit tehdä.

Influenssaan ja muihin viruksen aiheuttamiin tauteihin ei ole parannuskeinoa

Surullista, mutta totta: ei ole olemassa hoitoa, joka parantaisi influenssan. ”Paras ”hoito” on ennaltaehkäisy rokottamalla ja muuttamalla elämäntapoja”, sanoo Kathleen Dass, allergialääkäri ja immunologi Michiganin Allergia- ja astmakeskuksesta (Allergy, Asthma & Immunology Center). ”Useimpien virusinfektioiden täytyy käydä kaikki vaiheensa läpi. Viruksia vastaan toimiva lääkitys, kuten oseltamiviiri (Tamiflu), voi kuitenkin helpottaa oloa nopeammin ja lievittää oireita.”

Älä pyydä antibiootteja virusinfektioon

Antibiootit tappavat bakteereja, mutta viruksiin ne eivät tehoa ollenkaan. Journal of the Royal Society of Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan useat lääkärit kertovat paineesta määrätä antibiootteja virusinfektioista, kuten influenssasta, kärsivien potilaiden niitä vaatiessa. Tutkijat selvittivät, että itseasiassa niin monet ihmiset ovat vakuuttuneita antibioottien parantavan viruksen aiheuttamat oireet, että jopa kolmasosa määrätyistä antibioottikuureista on turhia. Lue lisää antibiooteista!

Kyllä, sinun tulisi käyttää kasvomaskia

Maskit tai muut kasvosuojat suojaavat pääasiassa muita käyttäjän hengityspisaroilta eivätkä toisin päin. CDC on kehottanut kaikkia amerikkalaisia peittämään kasvonsa kankaisilla kasvosuojilla, esimerkiksi huiveilla tai itsetehdyillä maskeilla, julkisilla paikoilla estääkseen koronaviruksen leviämisen. Myös Suomessa THL suosittaa käyttämään kasvomaskeja hyvin laajasti muun muassa joukkoliikenteessä, julkisissa tiloissa ja aina silloin kun lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Kasvosuojat voivat kuitenkin estää myös muiden virusten leviämisen. Erityisen tarkka maskin käytössä pitäisi olla, jos on vähäisiäkään oireita kuten yskää, koska maskit suojaavat hyvin toisia käyttäjän pisaroilta. Horovitz muistuttaa, että vaikka maski ei juurikaan suojaa käyttäjäänsä saamasta tartuntaa, kaikkien käyttäessä niitä julkisilla paikoilla tartuntojen määrää voidaan merkittävästi vähentää.

Jotkin virukset voivat tarttua useammin kuin kerran

Luulitko, että sairastettuasi vesirokon tai enterorokon kerran, et voi saada sitä uudestaan? Dassin mukaan tunnettu myytti, jonka mukaan kerran sairastettu virusinfektio antaa sille immuniteetin, ei aina pidä paikkansa. Saadessasi virustartunnan kehosi tuottaa vasta-aineita taistellakseen virusta vastaan. Vasta-aineet säilyvät kehossa auttaen taistelemaan myös tulevia infektioita vastaan. Tällä tavalla myös rokotteet toimivat. Dass selittää, ettei vasta-aineita kuitenkaan muodostu kaikille tarpeeksi ja niiden teho myös laskee ajan myötä. Tästä syystä joitakin tauteja vastaan tarvitaan tehosterokotuksia. Lisäksi virukset saattavat muuttua hieman, jolloin vasta-aineet eivät tehoakaan uuteen kantaan.

Varo salakavalia viruksia bensaletkujen kädensijoissa

Saatat desinfioida ovenkahvat ja valokatkaisijat kotonasi, mutta kuinka usein mietit epätavallisempia mutta kuitenkin usein kosketettavia pintoja kodin ulkopuolella. Tetron mukaan virukset voivat elää jopa 72 tuntia monilla usein kosketetuilla pinnoilla julkisilla paikoilla, myös sellaisilla pinnoilla, joita ei tule ajatelleeksi. Yleiset wc:t ovat itsestäänselvyyksiä, mutta virukset tykkäävät piilotella myös pankkiautomaattien näppäimillä, bensaletkujen kädensijoissa, hissien kaiteissa, kuntosalien painoissa ja buffettien ottimissa.

Vesi ja saippua todellakin ovat paras puolustus

Hyvää käsihygieniaa suositellaan niin usein, että siitä on nyt käytännössä tullut mantra. Kaiken perusta on käsien peseminen vedellä ja saippualla. Näin se tuhoaa viruksia: veteen liuotettu saippua kirjaimellisesti hajottaa viruksen osiin tuhoamalla sen proteiinikuoren ja tekemällä sen näin toimintakyvyttömäksi. Muista pestä käsiäsi vähintään 20 sekuntia ja kuivaa kädet puhtaalla pyyhkeellä.

Antibakteerisista puhdistuspyyhkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä

Samalla tavalla kuin antibiootit eivät tehoa virusinfektioihin, CDC varoittaa, että antibakteeriset puhdistuspyyhkeetkin ovat tehottomia viruksia vastaan. Mikä pahempaa, antibakteeristen tuotteiden käyttö voi lisätä antibioottiresistenssiä. Korona- tai muiden virusten mahdollisesti saastuttamien esineiden ja pintojen puhdistamiseen ja desinfiointiin onkin tärkeä valita Yhdysvaltain ympäristösuojeluvirasto EPA:n hyväksymiä desinfiointituotteita (Suomessa Euroopan kemikaalivirasto ECHA:n ja Tukesin hyväksymiä tuotteita). CDC suosittaa desinfioimaan päivittäin usein kosketettavat pinnat kuten pöydät ja tasot, ovenkahvat, valokatkaisijat, kädensijat, työpöydät, puhelimet, näppäimistöt, wc-istuimet, hanat ja lavuaarit.

Muista vaihtaa hammasharjasi

Kyllä, hammasharjasi hautoo viruksia. Nursing Research and Practice -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan influenssavirus voi elää hammasharjan harjaksissa ja varressa 24 tuntia samoin kuin muillakin kovilla pinnoilla. Yhdysvaltain hammaslääkäriyhdistys suosittelee käyttämään UV-valoa hammasharjan desinfiointiin tai liottamaan harjaa antiseptisessä suuvedessä usean minuutin ajan. Voit myös ostaa uuden harjan: hammasharja tulisi vaihtaa uuteen kolmen kuukauden välein.

Liikunta voi helpottaa flunssan torjunnassa

Älä peru kuntoilua! “Säännöllinen liikunta, esimerkiksi reipas kävely, vahvistaa tutkitusti immuunipuolustusjärjestelmää ja siten pienentää mahdollisuutta sairastua flunssaan tai influenssaan”, sanoo Dass. Älä kuitenkaan liioittele. “Harjoittelemisella pitkää maratonia varten voi olla päinvastainen vaikutus: se voi vahingoittaa immuunijärjestelmää”, hän jatkaa.

Ota influenssarokotus vuosittain

Paras tapa torjua kausi-influenssaa on ottaa rokotus sitä vastaan joka vuosi. Apteekkari ja CVS Healthin johtaja Jeremy Blais kertoo influenssaviruksia olevan yli 200 kantaa, jotka saattavat muuntua. Tästä syystä joka vuosi kehitetään uusi influenssarokote. Vastoin yleistä käsitystä yhdenlaisen influenssan sairastaminen ei suojaa sairastumasta muihin kantoihin. Blais jatkaa, että vaikkei influenssarokote olisikaan täysin vastaava vallalla olevan influenssakannan kanssa, se antaa jonkinlaista suojaa ja kannattaa joka tapauksessa ottaa.

Influenssarokotteesta ei saa influenssaa

Hyvin yleisesti ihmisesti jättävät vuosittaisen influenssarokotuksen ottamatta, koska he tai joku heidän tuttavansa on saanut rokotteesta influenssan. ”Tämä on myytti. Influenssarokotteen virukset eivät ole eläviä, joten ne eivät voi aiheuttaa influenssaa”, Blais toteaa. Hän jatkaa kertomalla, että rokotuksella voi olla lieviä sivuvaikutuksia kuten pistokohdan arkuutta, punoitusta tai turvotusta sekä lämmönnousua tai lihaskipuja, tai molempia, mutta nämä eivät ole sama kuin influenssaan sairastuminen. ”Nämä sivuvaikutukset alkavat pian rokotuksen jälkeen ja kestävät päivän tai pari. Lähes kaikki rokotteen saaneista selviävät ilman vakavia sivuvaikutuksia”, hän selittää.

Jotkut lapset tarvitsevat kaksi influenssarokotusta

CDC:n mukaan 6 kuukauden – 8 vuoden ikäiset lapset saattavat tarvita kaksi influenssarokotetta yhden influenssakauden aikana. Se suosittelee ensimmäistä influenssarokotusta saavalle lapselle kahta rokotusta vähintään neljän viikon välein, jotta suoja olisi mahdollisimman vahva. Keskustele asiasta lapsesi lääkärin kanssa. Myös Suomessa THL suosittaa alle 9-vuotiaille lapsille kahta rokotetta heidän saadessaan rokotuksen ensimmäisen kerran.

Vältä aurinkoa, jos olet taipuvainen saamaan huuliherpeksen

Yhdysvaltain kansallisen lääketieteellisen kirjaston mukaan herpesinfektion kerran tartuttua virus säilyy piilevänä ihon hermosoluissa ja rakkula saattaa puhjeta uudestaan samaan kohtaan kuin aikaisemmin. Uudelleen puhkeamisen saattaa laukaista altistuminen auringolle. Tämä tarkoittaa, että ulkoilu esimerkiksi rannalla saattaa edesauttaa uusien rakkuloiden puhkeamista.

Juo vihreää teetä

Molecules -lehdessä julkaistun meta-analyysin mukaan vihreä tee saattaa lisätä vastustuskykyä sekä flunssaa että influenssaa vastaan. Tutkijat totesivat, että säännöllinen teen juominen auttaa parantumaan flunssasta nopeammin, mutta saattaa myös vähentää todennäköisyyttä sairastumiseen ja estää toistuvia tai uusia tartuntoja.

Vaikka sinulla olisi kananmuna-allergia, voit silti ottaa influenssarokotteen

Dass kertoo, että tätä on tutkittu useissa tutkimuksissa, jotka yhdenmukaisesti osoittavat huolen olevan liioiteltua. ”Itseasiassa, CDC:n viimeisimmät ohjeistukset suosittelevat ottamaan influenssarokotuksen riippumatta siitä, millaisen reaktion kananmuna aiheuttaa.” Hän jatkaa, että jos silti epäröi kananmuna-allergian vuoksi, saatavilla on myös kaksi munatonta rokotetta: Flucelvax ja Flublok.

Laumasuojan varaan ei voi laskea

Olet saattanut kuulla, että voit jättää rokotuksen ottamatta, jos asut alueella, jossa useimmat ihmiset ovat sairastaneet taudin tai saaneet rokotuksen, jolloin voit luottaa laumasuojaan. ”Laumasuoja syntyy, kun tarpeeksi monet ihmiset ovat saaneet rokotuksen, jolloin viruksella on vain vähäinen mahdollisuus levitä. Tehokas laumasuoja vaatii yli 90 prosentin väestöstä saaneen rokotteen tautia vastaan”, sanoo lääketieteeseen erikoistunut kirjailija Tish Davidson, joka on kirjoittanut kirjat Vaccines: History, Science, and Issues ja The Vaccine Debate. ”Vaadittavaan prosenttiosuuteen vaikuttaa taudin tarttuvuus ja influenssa on hyvin tarttuva. Nykyisillä rokotusmäärillä ihmisten ei pitäisi luottaa laumasuojan suojaavan heitä. Se ei suojaa.”

Lasten varhainen rokottaminen on hyödyllistä

Ketkä Yhdysvalloissa saavat influenssarokotteen? Ikäihmiset tietenkin – he ovat olleet influenssarokotuskampanjoiden kohteena 1960-luvulta saakka. Heidän suojauksensa vahvistamiseksi tulisi kuitenkin, ironista kyllä, rokottaa heidän lapsensa ja lapsenlapsena. CDC:n mukaan syy tähän on se, ettei vanhemman ihmisen immuunijärjestelmä vastaa rokotteeseen kovin tehokkaasti, joten suoja on vain osittainen. Sama rokote saa aikaan vahvemman vastustuskyvyn nuorissa. Lisäksi covid-19 on näyttänyt meille, että lapset ovat oireettomia kantajia todennäköisemmin kuin muut ikäryhmät. Suomessa riskiryhmät, mukaan lukien 65 vuotta täyttäneet aikuiset ja 6 kuukauden – 6 vuoden ikäiset lapset saavat kausi-influenssarokotteen maksutta.

Charlotte Hilton Andersen on kirjoittanut terveys- ja kuntoiluaiheista moniin suuriin julkaisuihin, niin painettuihin lehtiin kuin verkkojulkaisuihinkin, 13 vuoden ajan. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, juontaa Self Help Obsession -podcastia ja toimii freelancetoimittajana ja haamukirjoittajana. Vapaa-ajallaan hän vetää fitness-tunteja. Hän asuu Denverissä aviomiehensä, neljän lapsensa ja kolmen lemmikkinsä kanssa.

Lue lisää: 

Miten vältän koronavirustartunnan työpaikalla?

Hepatiitti: kuka kuuluu riskiryhmään?

Viisi yksinkertaista keinoa vahvistaa immuunijärjestelmääsi