Teksti: Jussi-Pekka Aukia
Oliko Sibeliuksen rakastetuin joululaulu ”En etsi valtaa loistoa” samalla myös taloudelliseen umpikujaan itsensä ajaneen säveltäjän hätähuuto?
Historiateoksissa ja -lehtijutuissa toistuvat samat säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865-1957) tyttärien kertomat muistot Ainolan idyllisestä joulunvietosta, johon kuuluivat runsaasti koristeltu kuusi, omat perinteiset ruoat – joihin eivät kuuluneet laatikot – sekä runsaat lahjat, joita hätätilassa myös improvisoitiin. Kerrotaan myös, että jouluna Ainolassa sai poikkeuksellisesti laulaa ja musisoida. Normaalisti säveltäjäisä tarvitsi hiljaisuutta säveltäessään, mitä työtä hän teki lähes koko ajan, myös jouluisin.
Joululaulut seurasivat Sibeliusta koko hänen elämänsä ajan
Joulu näyttää olleen Jean Sibeliukselle tärkeä juhla, joka helpotti säveltäjän kaamosmasennuksen synkkyyttä ja käynnisti yleensä aktiivisen työskentelyperiodin. Hartaan hengellisyyden sijasta joulua juhlittiin Sibeliuksilla iloisesti ja riehakkaastikin.
Juhlan aloitti aattoiltana isä-Sibeliuksen säestämä, voimakkaasti ja pedaali pohjassa esitetty On hanget korkeat nietokset. Muuta joulun vakio-ohjelmistoa olivat Aino-äidin soittama Johann Strauss vanhemman Radetzky-marssi, jonka tahdissa lapset marssivat pitkin taloa, sekä Ainon alku-ja välisoittoineen säestämä En etsi valtaa loistoa.
Jouluidyllissä
Kertomusten perusteella Sibeliukset viettivät joulujaan juuri sellaisessa laatukuvamaisessa idyllissä, jota isä-Sibelius oli itse lauluillaan luomassa ja vahvistamassa. Elettiin aikaa, jolloin ikiaikaiset kirkolliset ja kansanomaiset joulunviettotavat olivat jo sulautuneet säätyläisten keskuuteen levinneisiin eurooppalaisiin ja pohjoismaisiin tapoihin – kuten lahjoihin, lauluihin ja joulukuusiin – ja syntynyt uusi joulutraditio kuvastoineen ja taruhahmoineen levitettiin kansakoulun välityksellä kaikkialle maahan.
Sibeliukset elivät sitä joulua, jonka ainakin vanhempi sukupolvi vielä tunnistaa esimerkiksi Jenny Nystromin, Carl Larssonin, Rudolf Koivun ja Martta Wendelinin kuvista ja ennen kaikkea Zacharias Topeliuksen kertomuksista ja runoista.
Kuusi joululaulua
Sibelius sävelsi uransa aikana yhteensä kuusi joululaulua, ja laati niistä sovituksia vielä kauan aktiivisen luomiskautensa päättymisen jälkeen. Lauluista On hanget korkeat nietokset ja Nyt seimelle pienoisen lapsen on sävelletty suomenkieliseen tekstiin, ensimmainen Vilkku Joukahaisen ja jälkimmäinen Väinö Ilmari Forsmanin sanoihin. Muiden laulujen alkuperäiset ruotsinkieliset tekstit ovat Topeliuksen kynästä.
Joululaulut seurasivat Sibeliusta koko hänen elämänsä ajan. Sekakuorolle 1929 sävelletty hienostunut ja turhan harvoin kuultu Nyt seimelle pienoisen lapsen on Sibeliuksen viimeinen joululaulu ja yksi hänen viimeisistä sävellyksistään. Viimeinen joululaulusovitus, lapsikuorolle tehty En etsi valtaa loistoa -versio on laadittu 1954 eli vain pari vuotta ennen säveltäjän kuolemaa.
Herkkä ja harras En etsi valtaa loistoa on tunnetuin ja lauletuin Sibeliuksen joululauluista. Sen synty liittyy kiinnostavalla tavalla Sibeliuksen omaan elämäntilanteeseen laulun säveltämisen ja julkaisemisen aikoihin. Teos syntyi syyskuussa ja julkaistiin joulukuun alussa 1909.
Topeliuksen 1887 ilmestyneeseen runoon Julpsalm sävelletty laulu rukoilee maailmanrauhaa ja toivottaa kullan ja maallisen loiston sijasta siunattua joulunaikaa niin rikkaille kuin köyhillekin. Tekstiä ajatuksella lukiessa ei voi olla pohdiskelematta, vaikuttiko sen valintaan se, että säveltäjä oli noihin aikoihin vararikon partaalla ja masentunut.
Rahahuolten lisäksi mielialaa laski vielä epävarmuus edellisvuonna tehdyn kurkkuleikkauksen onnistumisesta. Eikä leikkauksen ansiosta raitistunut säveltäjä voinut tällä kertaa entisaikojen tapaan paeta ongelmiaan Helsingin ravintoloihin.
Mesenaatti apuun
Sibeliuksen päiväkirjamerkinnät olivat syksyisin usein synkänsävyisiä, mutta syksyllä 1909 ajatukset olivat todella synkkiä: ”Syvä alho jälleen! Kauhistuttavan pimeää ja tyhjää, sekä voimia vaativaa! Paistaako aurinko enää koskaan? Elämäni valuu tyhjiin, enkä pysty toteuttamaan sitä minkä olen vaistonnut. Raha-asiat vetävät minua alaspäin. Kohtaloni! Onko tämä nyt säveltämisen – elämän loppu?”
Lopulta perheen taloustilanne kehittyi niin pahaksi, että Sibeliuksen taloussotkuja selvittämään saapui joulukuun alussa hänen pitkäaikainen ystävänsä, tukijansa ja mesenaattinsa Axel Carpelan.
Kävi ilmi, että säveltäjällä oli nykyrahassa reilun 400 000 euron velat – eli velkaa oli viisinkertaisesti säveltäjän vuotuisiin juokseviin menoihin verrattuna – eivätkä ennakoidut vuotuiset tulot riittäneet optimistisestikaan laskien edes elämiseen ja lainojen lyhennyksiin. Sibelius oli vuodesta toiseen täyttänyt tulojen ja menojen välistä aukkoa tilapäistöillä ja ottamalla lisää lainaa, mutta nyt oli seinä tullut vastaan.
Carpelan lähetti kerjuukirjeen varakkaille turkulaisille Dahlströmin veljeksille kuvaillen heille perheen tilanteen, joka oli kaukana idyllisistä Ainolan joulu -kertomuksista: joulu oli ovella, Aino makasi sairaana, eivätkä rahat riittäneet edes maitoon lapsille. Kirje onnistui avaamaan kukkaroiden nyörit, ensimmäiset rahat saapuivat Ainolaan juuri jouluaatoksi ja haaksirikko oli sillä erää vältetty.
Yksi alkuperäisteksti, kaksi käännöstä
Sibeliuksen melodia istuu kuitenkin parhaiten ruotsinkieliseen alkutekstiinsä eli itsekin joululehdessa Jul-Qvällen 1887 julkaistuun Topeliuksen runoon. Laulun ensimmäisen käännöksen tekijää ei tunneta. On arvuuteltu, että hän olisi myös Carl Collanin säveltämän Sylvian joululaulun kääntänyt Martti Korpilahti tai Topeliuksen tyttärenpoika Mikael Nyberg.
Uudempi, vuoden 1986 virsikirjaa varten laadittu suomenkielinen käännös on Niilo Rauhalan käsialaa. Se ei kuitenkaan ole saavuttanut samaa asemaa kuin alkuperäinen käännös, vaikka on sisällöltään lähempänä alkukielistä versiota.
Väheksyttyjä viisuja
Ruotsinkielinen Julvisa ja sen Joululaulu-nimisenä suomennettu versio ilmestyivät Carpelanin Ainolavisiitin aikoihin turkulaisessa December, Jultidning for Det Svenska Finland -joululehdessä ja sen suomenkielisessä, samoilla kuvalaatoilla painetussa sisarjulkaisussa Sampo, Joululehti Suomen Kansalle. Laulun suomenkielisen version nimi täsmentyi vasta myöihemmin muotoon En etsi valtaa loistoa.
Säveltäjän sinfoniseen tuotantoon yleensä keskittyneet musiikintutkijat ovat perinteisesti ohittaneet lyhyellä maininnalla Sibeliuksen pikkukappaleet, myös tämän pienen joululaulun. Sehän oli kiistämättömästi melodisista ansioistaan huolimatta vain yksi Sibeliuksen hengenpitimikseen laatimista tusinatöistä – ja vieläpä julkaistu klassisten taideinstituutioiden ulkopuolella, rahvaalle tarkoitetuissa joululehdissä.
Tärkein joululaulu esiteltiin arvokkaalla ja näkyvällä paikalla
Meidän aikamme näkökulmasta joululehti saattaa kyllä tuntua julkaisuna vähäarvoiselta, mutta tosiasiassa Sibeliuksen tärkein joululaulu esiteltiin yleisölle arvokkaalla ja todella näkyvällä paikalla.
Suuriruhtinaskunnassa ilmestyi 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkuvuosina valtaisa määrä eri joululehtiä. Ne olivat joululahjoiksi tarkoitettuja julkaisuja, joihin oli koottu jouluun enemmän tai vähemmän löyhästi liittyviä kuvia, runoja, lauluja ja kertomuksia. Niitä julkaisivat molemmilla kansallisilla kielillä niin kristilliset tahot, aatteelliset yhdistykset kuin kaupalliset kustantajatkin, ja niihin tuottivat sisältöjä maan johtavat kirjailijat, runoilijat, kuvataiteilijat ja säveltäjät.
Usein joululehtien myynnillä kerättiin varoja hyväntekeväisyystarkoituksiin. Niiden kirjoon mahtui myös sellaisia aatteellisia julkaisuja kuin Pelastusarmeijan Slummin Joulu tai työväenjärjestöjen Orjan Joulukellot ja Sorretun Joulu, mutta myös korostetun laadukkaita kaupallisia tuotteita, kuten December ja Sampo, joissa siis En etsi valtaa loistoa -kieliversiot ensimmäiseksi julkaistiin.
Sibelius ei ollut ollenkaan huonossa seurassa lauluineen. December ja Sampo edustivat genrensä parasta A-luokkaa, ja niitä myös mainostettiin päivälehdissä laadukkaaseen sisältöön ja ulkoasuun vetoamalla. Tekijäkunta oli erittäin arvovaltainen, ja niissä julkaistiin esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin ja Pekka Halosen kaltaisten huipputaiteilijoiden kuvituksia.
