Idättämällä saa lautaselle tuoretta vihreää edullisesti ja vähällä vaivalla myös vuoden pimeimpänä aikana. Tarvitaan vain siemeniä, soveltuva astia sekä lämpöä, happea ja kosteutta. Tuttujen mungpavun ja sinimailasen eli alfalfan lisäksi kannattaa kokeilla myös muiden lajien idättämistä. Versotukseen sopivia siemeniä ovat mm. rapea auringonkukka sekä mieto, mehukas ja koristeellinen herne. Punajuurelta maistuva mangoldi on terveellinen ja kaunis, ja punajuuren versot hurmaavat kauniilla punaisella värillään. Kirpakoilla retiisillä, rukolalla ja sango-retikalla saa mukavasti potkua ruokaan. Raikkaanmakuinen parsakaali on rapea, aromikas ja todellista terveysruokaa. Versot sopivat mainiosti esimerkiksi salaatteihin ja leivän päälle, mutta niitä voi käyttää myös lämpimiin ruokiin kuten wokkeihin. Saksittuina versot säilyvät jääkaapissa muutaman päivän ajan.
