- Edullisia terveyspommeja lautaselle!
Idättämällä saa lautaselle tuoretta vihreää edullisesti ja vähällä vaivalla myös vuoden pimeimpänä aikana. Tarvitaan vain siemeniä, soveltuva astia sekä lämpöä, happea ja kosteutta. Tuttujen mungpavun ja sinimailasen eli alfalfan lisäksi kannattaa kokeilla myös muiden lajien idättämistä. Versotukseen sopivia siemeniä ovat mm. rapea auringonkukka sekä mieto, mehukas ja koristeellinen herne. Punajuurelta maistuva mangoldi on terveellinen ja kaunis, ja punajuuren versot hurmaavat kauniilla punaisella värillään. Kirpakoilla retiisillä, rukolalla ja sango-retikalla saa mukavasti potkua ruokaan. Raikkaanmakuinen parsakaali on rapea, aromikas ja todellista terveysruokaa. Versot sopivat mainiosti esimerkiksi salaatteihin ja leivän päälle, mutta niitä voi käyttää myös lämpimiin ruokiin kuten wokkeihin. Saksittuina versot säilyvät jääkaapissa muutaman päivän ajan.
Vinkit ja niksit
-
Ota ilmatila käyttöön kasvitarhassa!
Pienellä palstalla ja parvekkeella kannattaa suosia köynnöstäviä kasveja, jotka vievät vain vähän pinta-alaa maan tasalla. Puutarhassa erilaiset säleiköt ja kasvutuet…
-
Säilö kesä myös päiväkirjaan!
Kirjaa kesän kokemukset kauniiseen puutarhakalenteriin tai vaikka ruutuvihkoon. Merkitse muistiin esimerkiksi, milloin hedelmäpuut kukkivat, ensimmäiset perunat nostettiin, tomaatit kypsyivät ja…
-
Tee itse kuparikiilloke
Saat kynttilänjalat edullisesti kirkkaiksi, kun teet oman messinki- ja kuparikiillokkeen: sekoita yhteen saman verran suolaa, vehnäjauhoja ja väkiviinaetikkaa. Levitä tahna…
-
Teippiä matkaan
Sujauta rulla väritöntä teippiä matkalaukkuun, niin saatat huomata, kuinka paljon siitä onkaan hyötyä reissussa. Käyttötarkoituksia riittää:
-
Vapaat muodot kunniaan puutarhassa
Jos haluat helpottaa puutarhan ylläpitoa, unohda säntilliset, suoria viivoja noudattelevat istutusryhmät. Suosi niiden sijaan vapaita, rönsyileviä muotoja, jotka saavat elää…
-
Värjää itse villalankaa lupiinilla
Komealupiini on tuttu kasvi varmasti jokaiselle suomalaiselle. Sinertävän pitkän kukkavarren omaava vieraslaji on vallannut tienpientareet ja entiset niityt syrjäyttäen alkuperäiset…
-
5 tapaa käyttää ilmastointiteippiä
Ilmastointiteippi tulee apuun! Tässä ilmastointiteipille muutamia käyttötapoja, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksi:
-
Idätä siemenet uunissa!
Siemenet itävät parhaiten vedottomassa, huoneilmaa hieman lämpimämmässä ympäristössä. Moni idättää siksi kylvöksensä kylpyhuoneessa lattialämmön päällä, mutta hyvä vaihtoehto on myös…
Terveys ja hyvinvointi
-
Joogasta apua virtsankarkailuun
Stanford Medicine -yliopiston ja San Franciscossa sijaitsevan Kalifornian yliopiston tutkijat huomasivat, että 12 viikon joogaharrastus vähensi vanhempien naisten päivittäistä virtsankarkailua…
-
Kunto kasvaa viikonloppuisin
Hyviä uutisia niille, jotka ovat arkiviikolla liian kiireisiä nukkuakseen ja liikkuakseen niin paljon kuin haluaisivat. Kaksi uutta tutkimusta ovat osoittaneet,…
-
Kuorsaus voi kieliä terveysriskeistä
Uniapnea yleistyy, ja se voi olla vaarallista. Kuinka voi tietää, onko itsellä tai kumppanilla uniapnea Monet ihmiset kuorsaavat – itse…
-
Paljasjalkakävelyä lääkärin määräyksestä
Viime vuosina on kehitetty ns. planetaarisen terveydenhoidon käsitettä, jonka perustana on ajatus, että ihmisen terveys ja ympäristön tila ovat riippuvaisia…
-
Gojimarja – rohtomarja Himalajalta
Gojimarjat nousivat suureen suosioon superfoodina muutama vuosi sitten, ja nykyään ne kuuluvat jo monen tavallisenkin ruokakaupan valikoimaan. Punaiset, suipot marjat…
-
Paras ruokavalio painonpudotukseen?
Välimerellistä ruokavaliota pidetään yhtenä terveellisimmistä tavoista syödä, sillä se on yhdistetty parempaan terveyteen ja pitkäikäisyyteen. Painonpudotuksen kannalta parempia tuloksia saadaan…
-
Villiyrtit virkistävät vihdassa!
Villikasvit ovat ruoanlaitossa parhaimmillaan ennen juhannusta, joten loppukesästä isoiksi kasvaneista luonnonkasveista on paras nauttia ulkoisesti. Koivuvihtaan ujutetut villiyrtit tekevät vaatimattomastakin…
-
Yllättävä superruoka diabeetikoille
Diabeetikot suhtautuvat usein varovaisuudella perunoiden syömiseen, sillä ne ovat korkean glykeemisen indeksin ruokaa, joka nostaa verensokeria. Las Vegasissa sijaitsevan Nevadan…
-
Verikokeista apua sairauksien diagnosointiin
Pian saatamme pystyä diagnosoimaan joitakin sairauksia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ilman kalliita kuvauksia tai kajoavia kokeita. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto hyväksyi…
-
Ulkoilu parantaa sydänterveyttä talvellakin
Vaikka kylmässä talvisäässä haluaisi vain jäädä kotiin nukkumaan, kannattaa silti lähteä ulos ja tehdä palvelus sydämelleen. Tuoreen, yli kahdenkymmenen aiemman…
-
FODMAP – tämä ruokavalio voisi merkittävästi parantaa suoliston terveyttä, sanoo tutkimus
Tutkijat ovat määritelleet elintarvikkeita, joita sinun tulisi välttää kustakin elintarvikeryhmästä, jotta ruoansulatuskanavan toiminta helpottuisi. Kun suolistosi terveys on sekaisin, se…
-
Pese kätesi välittömästi näiden 10 asian koskettamisen jälkeen
Käsien peseminen on itsestäänselvyys, jos haluat välttää tartuntoja – mutta se on erityisen tärkeää näiden 10 mikrobimagneetin koskettamisen jälkeen. Käsienpesu…
-
D-vitamiinimyrkytyksen merkit
Hiljattain keski-ikäinen mies joutui sairaalaan kolmeksi kuukaudeksi sen jälkeen, kun hänellä oli ollut oksentelua, pahoinvointia, vatsakipuja, jalkakramppeja, tinnitusta, suun kuivumista,…
-
Jos flunssa jatkuu, tässä on 12 asiaa, joita se voi tarkoittaa
Tautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen (CDC) mukaan aikuiset voivat odottaa sairastuvansa kahdesta kolmeen flunssaa vuodessa, ja lapset sairastuvat vielä useammin –…
-
Krooninen kipu – sosiaaliset yhteydet lievittävät kipua
Elämä kroonisen kivun kanssa on erittäin hankalaa, ja tietyt psykologiset tekijät voivat joko pahentaa kipuja tai viedä niistä pahimman terän.…
-
Liikuntamuoto, joka nuorentaa aivoja
Useimmat ihmiset harrastavat liikuntaa parantaakseen kehonsa toimintaa, mutta eräällä suositulla lajilla voi olla merkittäviä vaikutuksia myös aivojen terveyteen. Tai chi…
-
Aamupala – Ruokia, joilla aamu alkaa hyvin
Tärkeää ei ole vain se, mitä syömme, vaan myös se, milloin syömme. Tällaiseen lopputulokseen päätyi kaksi erillistä tutkimusta, joista yksi…
-
Rintasyöpä – lääkkeitä syövän uusimisen ehkäisyyn
Lähes 70 prosenttia rintasyövistä on tyyppiä HR+/HER2-, jolla on yleensä hyvä vaste tavanomaisiin syöpähoitoihin, kuten leikkaukseen sekä sädehoitoon, jota seuraa…
-
RSV-infektion ehkäisy
RSV (respiratory syncytial virus) on hengitystieinfektioita aiheuttava virus, joka nostaa päätään joka talvi. Useimmille ihmisille se aiheuttaa tavallista flunssaa muistuttavia…
-
Rokotteet ja Alzheimerin tauti
Rokotusten pitäminen ajan tasalla alentaa todennäköisyyttä sairastua Alzheimerin tautiin. Näin esitetään Houstonissa sijaitsevan Texasin yliopiston terveystieteiden keskuksen tutkimuksessa, jonka tutkimushenkilöt…
-
Poskiontelotulehdus & toimivat kotihoitokonstit
Paine kasvoilla tuntuu siltä, kuin joukko moukarein varustautuneita pikkuihmisiä yrittäisi tunkeutua päähäsi. Olet tukkoinen ja sinuun sattuu – itse asiassa…
-
Ihosyöpä – Tarkkaile näitä merkkejä
Ihosyöpä yleistyy jatkuvasti; tällä hetkellä se kattaa kolmanneksen kaikista todetuista syövistä ympäri maailman. Kuinka se sitten on mahdollista, kun turvallisesta auringossa…
-
Niveltulehdus kuntoon
Tunnet sen ehkä ensi kertaa joogatunnilla – milloin alaspäin katsova koira alkoi olla näin rankkaa ranteille? Tai kenties pelaat viikoittaista…
-
Miksi oma kolesteroli kannattaa selvittää
Korkea kolesteroli on ”näkymätön vihollinen”, joka salakavalasti ahtauttaa verisuonia ja lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tähän artikkeliin olemme koonneet tietopaketin…
-
Mistä lisää puhtia? 10 vinkkiä parempaan jaksamiseen
Vieraskynä: Puhti Ajoittainen, ohimenevä väsymys ei ole vaarallista. Pitkittynyt väsymys sen sijaan ei ole normaalia. Monilla voi olla nykyään väsymystä,…
Ruoka ja respetit
-
Edullisia terveyspommeja lautaselle!
Idättämällä saa lautaselle tuoretta vihreää edullisesti ja vähällä vaivalla myös vuoden pimeimpänä aikana. Tarvitaan vain siemeniä, soveltuva astia sekä lämpöä,…
-
Börek – Feta-pinaattipiiras
Ohut, rapea taikina ja mehukas täyte tekevät börekistä herkkua. Valtakunta ei ole ainoastaan poliittinen, hallinnollinen ja alueellinen yksikkö, vaan siihen…
-
Tiesitkö tämän basilikasta?
Basilikan suuret ja pehmeät lehdet ovat joko vihreät tai viininpunaiset. Suositusta yrtistä on olemassa myös mm. sitruunan ja kanelin makuinen…
-
Tiesitkö tämän kaktusviikunasta?
Uudehko tulokas suomalaisissa ruokakaupoissa on alun perin Meksikosta kotoisin oleva kaktusviikuna eli viikunaopuntia. Meille viikunakaktuksen hedelmät, jotka eivät nimestään huolimatta…
-
Herkuttele terveellisemmin – käytä juureksia leivonnaisissa
Kun kotimaiset juurekset ovat parhaimmillaan, miksi et kokeilisi niiden käyttöä myös leivonnassa? Tutuin juureksia hyödyntävä kakku syntyy porkkanasta eikä ihme,…
-
Salaatti – yllättävä grilliherkku
Salaattia on totuttu käyttämään vain kylmänä, mutta monet salaattilajikkeet sopivat myös lämpimiin ruokiin. Kokeile vaihteeksi vaikkapa grillata lisukkeeksi tarkoitettu salaatti.…
-
Suloinen syreenisokeri
Syreeni on myrkytön kasvi, joten sen kukintoja voi käyttää koristeena ruoanlaitossa tai ihastuttavan kukkasokerin valmistukseen. Sokeria varten irrota kukat kasvista…
-
Turska – Portugalin suosikki
Kirjoittanut: Mercedes Domínguez Yksinkertaista ja maukasta ruokaa, tähtenä vaatimaton turska Turska on portugalilaisen keittiön kuningas ja maan kulttuurin symboli. Todisteet…
-
Tiesitkö tämän variksenmarjasta?
Variksenmarjaa (Empetrum nigrum) kasvaa metsissämme lähes yhtä paljon kuin mustikkaa, mutta yli 90 prosenttia sadosta jää poimimatta. Kiiltävänmustat, miedon makuiset…
-
Näin leipä pysyy tuoreena pidempään!
Riippumatta siitä, tuleeko leipä leipurista vai omasta uunistasi, tuoreena se maistuu verrattomalta. Valitettavasti tuoreus haihtuu aivan liian nopeasti, ja kuivuneet…
-
Leikkaa sipulia ilman kyyneleitä
Kun leikkaat sipulia, sen soluista vapautuu rikkiyhdisteitä, jotka sipulin entsyymeihin yhdistyessään ärsyttävät silmiä. Voit kuitenkin suojautua seuraavilla tavoilla: ❱❱ Laita…
-
Mistä vanilja tulee?
Aika tutustua vaniljaan ja sen sisarukseen vanilliiniin. Maailmassa, jossa valittavana on loputtomasti eri makuja, vaniljassa on jotain lempeän rauhoittavaa. Siinä…
-
Kananmuna – Onko turvallista syödä vanhentuneita munia?
Lojuuko jääkaapissasi laatikollinen kananmunia? Jos kananmunien parasta ennen -päiväys on mennyt ohi, älä kiirehdi heittämään kananmunia pois. Seuraavassa tarkastellaan, mitä…
-
Mustikka – Syö tätä marjaa joka päivä, ja elät tutkimusten mukaan pidempään
Mustikka – tämä suosittu marja voi olla pieni, mutta siinä on paljon tehokkaita ravintoaineita, joten se on arvokas pitkän aikavälin…
-
Onko avokado hedelmä vai kasvis?
Ne ovat monikäyttöisiä, terveellisiä ja kasvisaterian herkullisin osa. Mutta onko avokado hedelmä vai kasvis? Nyt saamme vastauksen kiperään kysymykseen! Paras…
-
10 asiaa, jotka ravitsemusterapeutit haluavat sinun tietävän ananaksesta
Ananas on monille tuttu heldelmä. Tässä on kaikki, mitä sinun tulee tietää ananaksesta alkaen ravitsemus- ja terveyshyödyistä ja päättyen näiden hedelmien…
-
Tumma suklaa & terveyshyödyt
Nyt tiedämme, että aikanaan paheellisena pidetty suklaa sisältää samoja tauteja torjuvia antioksidantteja kuin monet sydänsairauksien riskiä alentavat hedelmät ja vihannekset.
-
Sinapin terveysvaikutukset
Tämän parsakaalin ja keräkaalin sukulaisen pienistä siemenistä tehdään yhtä kaikkien aikojen suosituimmista mausteista. Sinappi on kuitenkin paljon muutakin kuin makuhermoja…
-
Ravintorikas pensasmustikka on metsämustikan makeampi serkku
Pensasmustikka on moneen taipuva, ravintorikas marja, joka on täynnään antioksidantteja. Lue tästä, mitä tiede kertoo pensasmustikoiden ravitsemuksellisesta arvosta, niiden terveydelle…
-
Yllättävää tietoa kahvista!
Kahvia on käytetty piristävänä juomana jo tuhansien vuosien ajan. Kahvin terveysvaikutuksista on väitelty lähes yhtä pitkään, joskus kiivaastikin. Nyt on…
-
Porkkana – 6 yllättävää terveyshyötyä
Porkkanat eivät ehkä ole kaikista trendikkäin ruoka, mutta niiden syöminen saattaa tarjota lukuisia terveyshyötyjä: kolesterolin alenemisesta muistihäiriöiden ehkäisemiseen.
-
Hunaja – tiesitkö tämän luonnon makeasta ihmeestä?
Hunaja on yksi luonnon makeimmista ihmeistä. Pikkuruiset mehiläiset kiitävät jopa 25 kilometrin tuntinopeutta parikin kilometriä kerrallaan. Yhden keruukerran aikana mehiläinen…
-
Ruokien säilyvyys – 15 ruoka-ainetta, jotka säilyvät kaapissasi vuosia
Jotkut ruokatavarat voivat kestää miltei ikuisesti, jos niitä vain säilytetään oikein. Näiden niksien avulla voit lakata haaskaamasta ruokaa – sekä…
-
Tiesitkö tämän inkivääristä?
Edullisuus, nopea ja tieteellisesti todistettu teho sekä herkullinen maku ovat erinomaisia ominaisuuksia kotikeittiön apteekin ainekselle.
Luonto ja lemmikit
-
Helppo, herttainen helmililja
Suloisia, ruukkuun istutettuja helmililjoja on kaupoissa tarjolla suunnilleen helmikuusta pääsiäiseen saakka. Helmililjan kellomaiset kukat muodostavat tiiviin tertun ja kukissa on…
-
Maltti on valttia taimien esikasvatuksessa
Valon lisääntyminen herättää monessa viherpeukalossa halun aloittaa taimien esikasvatuksen. Useimpien kasvien kanssa hätäily kuitenkin kostautuu. Siemenet itävät yleensä yllättävän vauhdikkaasti,…
-
Nauti syysleimujen leiskunnasta!
Heinäkuusta syyskuun loppupuolelle saakka kukkivat syysleimut tuovat kukkapenkkiin hehkuvia valkoisen, punaisen ja sinisen sävyjä vielä silloinkin, kun muut perennat jo…
-
Salkoruusu on perinnepihan kuningatar
Salkoruusua eli tukkiruusua on kasvanut Suomen pihoissa 1800-luvulta lähtien. Tämä malvakasveihin kuuluva kasvi voi tulla jopa kolmemetriseksi, ja sen valkoiset,…
-
Miksi kissat naukuvat?
Kissat raapivat, kehräävät ja nukkuvat, mutta olet ehkä aina pohtinut, miksi ne naukuvat. Useimmat kissat naukuvat. Osa juttelee jatkuvasti, toiset…
-
Lemmikki – Näin huolehdit ikääntyvästä koirastasi tai kissastasi
Nämä vinkit auttavat sinua hoitamaan ikääntyvää lemmikkiäsi.
-
Näillä keinoilla lemmikkisi sopeutuu, kun vauva tulee taloon!
Pienillä valmisteluilla kaikki ovat turvassa ja onnellisia.
-
Onko lemmikkisi ylipainoinen?
Kuten ihmisillä, myös ylipainoisilla lemmikeillä on merkittävästi kasvanut riski sairastua ja kärsiä erilaisista terveysongelmista. Eläinlääkäri, tohtori Katrina Warren jakaa asiantuntevat…
-
Kuinka älykkäitä lemmikkimme ovat?
Kun tiedät, miten eläinystäväsi toimii, pystyt pitämään siitä parempaa huolta.
-
Lemmikinomistaja – tämän eläinystäväsi haluaisi sinulle kertoa!
Tiede paljastaa yhä uusia lemmikkien kiehtovimpia salaisuuksia.
-
13 asiaa, jotka sinun tulee tietää ennen uuden koiranpennun hankkimista
Ennen kuin uusi perheenjäsenesi saapuu, lue tämä tarkistuslista läpi ja varmista, että sinulla on kaikki tarvittavat tavarat uutta karvaista kaveriasi…
-
15 merkkiä joista tiedät, että koirasi on sinulle salaa vihainen
Ne eivät läimäytä ovea nenällesi tai huuda, mutta tietyistä merkeistä tiedät varmasti, että hauvasi on suuttunut sinulle. Tässä ne ovat!
-
Miten fiksu kissasi on? Näin se selviää!
Vaikka kissojen älykkyyttä ei ole tutkittu yhtä paljon kuin koirien älykkyyttä, jotkut merkit voivat kertoa, että kodissasi asuu oikea mirrinero.
-
Koska sinun kannattaa huolestua koirasi haisevasta hengityksestä?
Haiseva ja lemuava hengitys ei ole terve tai normaali ilmiö. Tässä vinkit, joiden avulla osaat pitää hauvasi terveenä ja onnellisena.
-
Näin hillitset lemmikkien pahoja tapoja
Lemmikit ovat mahtavaa seuraa ja haluavat yleensä miellyttää omistajiaan, mutta ne voivat omaksua pahoja tapoja, jotka haittaavat niiden omistajaa.
-
Lemmikinomistaja! Näin pidät kotisi karvattomana!
Irtokarvat, joita koirat ja kissat jättävät pitkin lattioita, huonekaluja ja vaatteita, aiheuttavat lemmikinomistajille paljon päänvaivaa. Koska lemmikeistä on tullut tärkeitä…
-
Tulkitse kissasi käytöstä oikein: 17 asiaa, jotka kissasi haluaisi kertoa sinulle
Toivotko salaista opaskirjaa, joka paljastaa sinulle kissojen kielen ja käytöksen salat? Tässä muutama asia, jotka kissasi haluaisi sinun ymmärtävän.
-
6 tapaa kouluttaa koirasi fiksummaksi
Koiran älykkyyttä voidaan kasvattaa koulutuksella ja harjoittelulla ihan kuin ihmistenkin.
-
Vältä nämä virheet lemmikkien kanssa
Useimmat lemmikinomistajat tekevät parhaansa tarjotakseen nelijalkaisille ystävilleen erinomaista hoivaa. Mutta jopa parasta tarkoittavat omistajat voivat tehdä virheitä. Eläinlääkäri, tohtori Katrina…
-
4 syytä kissan kiukkuun
Kissojen kärttyisyyteen voi olla erilaisia syitä, esimerkiksi niiden temperamentti voi olla syntyperäistä tai kasvatuksesta johtuvaa. Myös kaikista ihanimmat ja rakastavimmat…
-
8 varmaa merkkiä, joista tiedät, että kissasi luottaa sinuun
Sinun on ehkä toisinaan vaikea arvata, mitä kissasi ajattelee. Näistä merkeistä tiedät, missä jamassa sinun ja lemmikkisi suhde on.
Viihdy ja virkisty
-
Eteläsavolaisia viisauksia
Ajastaha palakka maksetaan, tulkoon työ mitä hyvvääsä. (Sulkava) Apu on hiirepojastakkii, jos jyvän syöp ni kaks kantaa. (Puumala) Arvio ei…
-
IT-ammattilaisen paikka
IT-ammattilainen oli kuollut. Taivaan portilla Pyhä Pietari sanoi: – Tuo teidän ammattikuntanne on hieman ongelmallista. Emme tiedä, mitä kanssanne pitäisi…
-
Kainuulaisia viisauksia
Aikansahhan sitä pärjee vaikka hirressä. (Sotkamo) Ei housuille palkkaa makseta. (Ristijärvi) Ei kivi kiellä kasvamasta. (Kuhmo) Ei nyt auta ampukeinot,…
-
Kalastaminen kunniaan
Savolaisukko istuskeli Konneveden rannassa ja mietiskeli elämän lakeja: – Jos muapallosta on kaks kolmattaossoa vettä ja loput muata, niin sitä…
-
Kokeile maapähkinän kasvatusta!
Nimestään huolimatta maapähkinä ei ole pähkinä, vaan yksivuotisena viljeltävä hernekasvi. Hauska kokeilu on istuttaa muutama ruokakaupan maapähkinä – hyvällä onnella…
-
Korpikansaa kaikki tyynni
Kaupungistumisesta huolimatta metsä on valtaosalle suomalaisista nykyäänkin tuttu ympäristö. Lähes kaikki ovat käyneet marjassa tai sienessä tai kalastaneet, ja metsästäjiäkin…
-
Rakkaus ratkaisee joka iässä
Pojanpoikani ei muista leikkejämme isona – mutta onko sillä merkitystä? Mikä on ensimmäinen muistosi? Omani on ajalta, kun olin viisivuotias.…
-
Oi maamme!
Topeliuksen Maamme-kirja on sukupolvien ajan luonut kuvaa köyhästä mutta ahkerasta ja rehellisestä Suomen kansasta. Siitä on ammennettu aineksia lukemattomiin ainekirjoituksiin…
-
Leea-mummon lääkärireissu
Leea-mummo oli melkein yhdeksänkymmenen ja edelleen terve kuin pukki. Päivänä muutamana vatsaa kuitenkin kivisti. Hän meni terveyskeskukseen. Lääkäri tenttasi Leean…
-
7 arvoitusta – hiero älynystyröitäsi
1. Autossa on kaksi tytärtä, kaksi äitiä ja yksi mummo. Montako ihmistä autossa on yhteensä? 2. Isäntä ja renki kantoivat…
-
Satakuntalaisia viisauksia
Ahneus kunnian pettää. (Rauma) Aikaa on, ja Naantalista saadaan lisää. (Kokemäki) Antaa ajan kulua ja varjon venyä. (Kankaanpää) Ei aina…
-
Suomalaisuuden piirteitä
Olkaamme siis suomalaisia! Tunnettu sanomalehtimies A. I. Arwidssonin lausui kertoman mukaan jo 1810-luvulla: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo…
-
Horoskooppi – Parhaiten ja huonoiten yhteensopivat horoskooppimerkit
Todellisen yhteyden löytäminen Todellisuudessa kukaan ei voi tietää, milloin tapaa tosirakkautensa tai mitä tarvitaan kahden sielun yhteensovittamiseen. Astrologia ja horoskoopit…
-
Horoskooppimerkit – Tämä on voimavärisi!
Meillä kaikilla on jotain, mikä antaa meille lisää itseluottamusta lähteä ulos valloittamaan maailmaa. Monelle meistä se on erityinen voima-asu tai…