Kirjoittanut: Samantha Rideout

Välimerellistä ruokavaliota pidetään yhtenä terveellisimmistä tavoista syödä, sillä se on yhdistetty parempaan terveyteen ja pitkäikäisyyteen. Painonpudotuksen kannalta parempia tuloksia saadaan kuitenkin vähärasvaisella vegaanisella ruokavaliolla, joka ylläpitää samalla tervettä aineenvaihduntaa. Physicians Committee for Responsible Medicine -tutkimusjärjestön johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin aineistoa, jota oli kerätty kahdelta ryhmältä. Ryhmät noudattivat ensin joko välimerellistä tai vähärasvaista vegaanista ruokavaliota 16 viikon ajan, ja vaihtoivat sitten toiseen. Tutkijat huomasivat, että vähärasvainen vegaaniruokavalio johti tehokkaammin painonpudotukseen ja sillä oli suurempi kardiometabolinen terveysvaikutus – toisin sanoen se antoi enemmän suojaa sydänkohtauksen, aivoinfarktin, diabeteksen ja rasvamaksan kaltaisilta sairauksilta.