Yksi Nelson Mandelaan kohdistuvien lämpimien tunteiden merkki on se, että monet eteläafrikkalaiset kutsuvat häntä Madibaksi. Se on hänen heimonimensä ja hellittelynimensä. Etelä-Afikassa Madibaa pidetään edelleen muuttuneen kansakunnan ymmärtaväisenä ja viisaana isänä sekä samalla koko maailman asioihin paneutuvana valtiomiehenä.
Nelson Mandela syntyi vuonna 1918 tembuheimon kuningashuoneen jäsenen perheeseen. Hänen käymänsä koulut olivat brittiläisen järjestelmän mukaisia oppilaitoksia, ja hän sanoikin myöhemmin, että hänet opetettiin ”mustaksi englantilaiseksi”. Mustana eteläafrikkalaisena hän nautti kuitenkin vain tiukasti rajattuja vapauksia. Nuori lakimies liittyi Afrikan kansalliskongressiin ANC:hen. Hän oli vakaasti päättänyt lopettaa rauhanomaisin keinoin apartheidin nimellä tunnetun rotuerottelu- ja syrjintäjärjestelmän. Vallanpitäjien harjoittama sorto kävi yhä raaemmaksi, ja Mandelaa syytettiin ANC:n aseellisen siiven organisoinnista. Hän asui ja työskenteli useita kuukausia maan alla, kunnes hänet pidätettiin vuonna 1962. Kaksi vuotta myöhemmin hänet asetettiin syytteeseen maanpetoksesta ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ilman ehdonalaiseen vapauteen pääsyn mahdollisuutta.
Aluksi Mandela joutui Kapkaupungin edustalla sijaitsevan Robbensaaren tiukasti vartioituun vankilaan. Ankea kohtalo olisi helposti voinut murtaa hänen mielensä, mutta hän päätti, ettei antaisi periksi epätoivolle.
”Vapauttakaa Nelson Mandela!” levisi tunnushuutona maailman kaikille kolkille, ja vuonna 1990 hän vihdoin pääsi vapaaksi oltuaan vankina 27 vuotta. Pian hän edusti ANC:ta hallituksen kanssa käydyissä neuvotteluissa, jotka johtivat ensimmäisiin kaikille eteläafrikkalaisille avoimiin vaaleihin vuonna 1994. Vaaleissa Mandela valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi. Hän kykeni nousemaan maassa vallalla olevan roturyhmäjaon yläpuolelle, ja tämä auttoi lapsenkengissä kulkevaa Etelä-Afrikan demokratiaa parantamaan tuon jaon aiheuttamat haavat. Nykyään kaikenväriset eteläafrikkalaiset ovat ylpeitä maansa rauhanomaisesta siirtymisestä valkoisen vähemmistön vallasta monirotuiseen demokratiaan ja kiittävät Nelson Mandelaa tämän muutoksen johtamisesta.
Mandela luopui korkeasta virastaan yhden viisivuotiskauden jälkeen noudatettuaan rankkaa aikataulua, joka uuvuttaisi puolta nuoremmankin. Haastattelussa vuonna 2005 hän jakoi niin ilonsa kuin surunsakin. Hän muun muassa paljasti, että hänen poikansa Makgatho kuoli aidsiin, vaikka harva tiesi tämän edes sairastuneen. Haastattelimme Mandelaa Mandela Rhodes säätiön toimistossa Kapkaupungissa.
Kun vihdoin saavutitte poliittisen vapauden niin monta vuotta kestäneen vainon ja vankeuden jälkeen, ihmiset olisivat ymmärtäneet teitä, jos olisitte johtajana kantanut kaunaa ja hautonut kostoa. Valitsitte kuitenkin sovinnon ja sopusoinnun tien. Oletteko itse lainkaan yllättynyt siitä, miten väkevä voima se on ollut?
Mandela: No, ihmiset vastaavat sen mukaan, miten heitä puhutellaan. Jos heitä lähestyy väkivaltaisesti, he reagoivat samalla tavalla. Jos taas sanotaan, että haluamme rauhaa, haluamme vakautta, silloin voimme tehdä paljon yhteiskuntamme edistyksen hyväksi.
Presidenttinä viittasitte toisinaan Reader’s Digest -lehtien tarinoiden henkilöihin, etenkin kaltaisiinne hahmoihin, jotka ovat selviytyneet voittajina vaikeissa olosuhteissa. Pitääkö paikkansa, että luitte lehteä Robbensaarella?
Mandela: Kyllä, se pitää paikkansa. Lehdessä on erittäin mielenkiintoisia tarinoita, jotka innostavat ja rohkaisevat lukijoita. Vaikka olisit vakavasti sairas, sinun ei tarvitse vain istua ja alistua kohtaloosi. Nauti elämästä ja taistele sairautta vastaan.
Vartuitte nuoreksi mieheksi metodistikirkon piirissä. Onko tuo kirkkokunta tai yleensä uskonto vaikuttanut paljonkin elämäänne?
Mandela: On tärkeätä välttää vihamielistä suhtautumista uskontoon, jonka valtaosa kustakin yhteiskunnasta on omaksunut, olkootpa he sitten kristittyjä, hinduja tai muslimeja. Sitä pitää kunnioittaa, sillä riippumatta siitä, uskooko itse korkeamman olennon olemassaoloon, ihmiskunta kyllä uskoo siihen. Ihmisen ja hänen jumalansa välinen suhde on henkilökohtainen asia, ja siksi kukaan ei voi ruveta kiistämään ihmisten uskoa korkeampaan olentoon.
Olette sanonut, että hiv ja aids ovat kaikkien aikojen suurin kansanterveyden kriisi, ja olette ilmeisesti aloittanut oman ristiretken aidsia vastaan, koska tämän taudin torjumiseksi olisi mielestänne toimittava nykyistä pontevammin. Pitääkö tämä paikkansa?
Mandela: Pitää. Yksi niistä asioista, joihin meidän täytyy puuttua, on leimaaminen eli se, että aidsia sairastavien kanssa ei haluta olla missään tekemisissä. Sopii muistaa, että prinsessa Diana antoi päinvastaisen esimerkin. Hän kävi sairaalassa, jossa hoidettiin aidsiin sairastuneita. Hän istuutui heidän sänkynsä laidalle, kätteli heitä ja murskasi käsityksen, ettei aidsia sairastavan kanssa voi olla samassa huoneessakaan. Hän hoiti asian oikein hyvin. Vuonna 2000 kävin Limpopon provinssissa (Etelä-Afrikan tasavallan pohjoisosassa) uuden maaseutukoulun avajaisissa. Keskustelin siellä paikallisten asukkaiden kanssa, ja he kertoivat, että vähän matkan päässä oli koti, josta molemmat vanhemmat olivat kuolleet ja lapset jääneet orvoiksi. Vanhin lapsi oli kahdeksanvuotias. ”Voimmeko käydä katsomassa heitä?” ehdotin. He ilahtuivat siitä kovasti, ja kun menimme sinne, he lauloivat joitakin minusta tehtyjä lauluja. Sitten menin sisään ja olin siellä noin 25 minuuttia. Kun tulin ulos, sama joukko, joka oli laulanut kunniakseni, juoksi minua karkuun. En aluksi ymmärtänyt, että ihmiset pyrkivät kauemmaksi minusta. Kun tajusin heidän pakenevan, palasin saman tien autolleni ja lähdin pois.
Mikä on aidsin ohella suurin yksittäinen ongelma, joka maailman on nyt ratkaistava?
Mandela: Köyhyys ja koulutuksen puute, nämä kaksi yhdessä. Meidän pitää varmistaa, että kaikki ihmiset tulevat koulutuksen piiriin.
Olette vuosien mittaan omistanut paljon aikaa lapsille. Mitkä mielestänne ovat tärkeimmät opit, jotka vanhempien tulee pitää mielessä kasvattaessaan lapsia?
Mandela: Ilman koulutusta lapset eivät pysty millään selviämään niistä haasteista, joiden eteen joutuvat. Siksi on hyvin tärkeää antaa lapsille koulutusta ja selittää, että heidän tulisi tehdä jotakin maansa hyväksi.
Mitä olette oppinut lapsilta?
Mandela: Lapset palauttavat aikuisen maan pinnalle liian korkealentoisista ajatuksista, ja se on yksi etu, josta saa nauttia, kun on tekemisissä heidän kanssaan.
Teistä tuli Afrikan kansalliskongressin ANC:n sotilaallisen siiven johtaja sen jälkeen, kun yhdessä muiden ANC:n johtajien kanssa päädyitte siihen, ettei pelkkä väkivallaton taistelu riittäisi lopettamaan sortoa Etelä-Afrikassa. Onko maailmassa nykyään paikkoja, joissa aseellinen taistelu on oikeutettua?
Mandela: Meidän oli pakko perustaa ANC:n sotilaallinen siipi, koska apartheidhallitus ei suostunut lainkaan keskustelemaan kanssamme. Vallanpitäjät eivät suostuneet ottamaan tunteitamme huomioon, ja niinpä meidän täytyi omaksua menetelmiä, joilla pyrimme pakottamaan heidät siihen, ja me onnistuimme. Tehtävä päätös riippuu siis kulloinkin vallitsevista todellisista olosuhteista.
Mihin te vetäisitte terrorismin ja oikeutetun vapaustaistelun välisen rajan?
Mandela: Pidän tiukasti kiinni siitä periaatteesta, että ristiriitoihin pitää hakea järkiperäiset ratkaisut, ja uskon ihmisten pystyvän siihen.
Onko olemassa kansainvälisiä merkkihenkilöitä, joita ette ole tavannut mutta joihin haluaisitte tutustua?
Mandela: Maailmassa on paljon miehiä ja naisia, jotka eivät istu näkyvillä paikoilla mutta jotka ovat tehneet suurenmoista työtä yhteiskunnan kehittämiseksi. Jotkut heistä ovat pysyneet tuntemattomina omassakin maassaan, mutta kun heitä tapaa, he tekevät voimakkaan vaikutuksen. Näitä sankareita emme saa unohtaa. He ovat palvelleet yhteiskuntaa tavalla, jota ei voi olla ihailematta.
Tärkeää on siis se, mitä sanotaan, eikä se, kuka tunnettu henkilö sen kulloinkin sanoo?
Mandela: Aivan niin. Tärkeää on se, miten ihminen on edistänyt yhteiskunnan kehittymistä, olipa hänen taustansa millainen tahansa.
Kun olitte vuosikaudet vankeudessa Robbensaarella ja muualla, palautuiko jokin asia usein mieleenne? Jokin oma ajatus, viesti tai kirjan katkelma tai vaikka laulu, joka auttoi teitä kestämään ja pitämään mielialan korkealla?
Mandela: Mielessäni oli usein englantilaisen runoilijan W. E. Henleyn runo Invictus (”Voittamaton”). Sen viimeinen säkeistö kuuluu näin:
Vaikka kuinka ahdas portti,
Kuinka paljon piinaa edessä,
Olen kohtaloni herra,
Olen sieluni valtias.
Mitä pidätte suurimpana vahvuutenanne ja mitä suurimpana heikkoutenanne?
Mandela: Minulla on paljon heikkouksia. Vahvuuksia ei taida olla ollenkaan.
Jotkut sanovat, että teistä olisi tullut hyvä ammattinyrkkeilijä, ellei vapaustaistelu olisi sotkenut kuvioita. Missä muissa töissä olisitte omasta mielestänne saattanut viihtyä?
Mandela: Olisin halunnut olla tavallinen ojankaivaja. Nyrkkeilykin oli oikein hauskaa, mutta ammattina se olisi saattanut olla vaikea. Yksi kovasti ihailemani nyrkkeilijä on Muhammad Ali. Nyrkkeilijänä hän otti paljon iskuja vastaan lyömättä takaisin. Otellessaan George Foremanin kanssa (Zairessa vuonna 1974) Ali sanoi monen erän jälkeen: ”Ottelu on kestänyt jo kauan, mutta minä en ole vielä edes aloittanut.” Asiahan on niin, että loputtomiin ei voi vain ottaa iskuja vastaan. Kun mitta on täynnä, on ruvettava taistelemaan vastaan.
Millaisen kuvan haluaisitte jättää itsestänne historiaan?
Mandela: En halua, että minut kuvataan joksikin jumalolennoksi. Haluaisin, että minut muistetaan tavallisena ihmisenä, jolla oli omat hyvät ja huonot puolensa.
Lue lisää:
Sydänkohtaus – tunnista oireet
6 pientä merkkiä siitä, että auringossa palaminen onkin auringonpistos
