Edellinen
Seuraava
Edellinen
Seuraava
Tapasimme Venetsiassa asuvan amerikkalaisen menestyskirjailijan Donna Leonin.
Susi on pahamaineinen ja pelätty petoeläin, osin syyttä. Hurjasta maineestaan huolimatta susi on tappanut ihmisen Suomessa viimeksi 1800-luvun lopulla.
Oman maan talouden ja työllisyyden parantaminen ja omien kansalaisten eduista huolehtiminen on nuorten mielestä nyt selvästi tärkeämpää kuin kymmenen vuotta sitten.
Vesa-Matti Loiria ja Samuli Edelmannia yhdistää paitsi ystävyys myös se, että molemmat taiteilijat ovat saaneet yleisön itkemään sekä naurusta että liikutuksesta.
Eläintieteilijä Kevin Richardsonilla on ainutlaatuinen kyky ymmärtää leijonia. Hän on ottanut tehtäväkseen pelastaa tämän mahtavan, mutta uhanalaisen kissapedon.
Kuusi ystävystä lähti kohtalokkaalle pilkkiretkelle syrjäiselle merenlahdelle.
Aki Sirkesalon (1962–2004) ura oli nousujohteinen aina lahjakkaan artistin traagiseen menehtymiseen saakka. Valitut Palat kunnioittaa Sirkesalon muistoa julkaisemalla kahden CD-levyn musiikkikokoelman Kun musiikki soi. Kokoelma tarjoaa kattavan kuvan rakastetun laulaja-lauluntekijän urasta.
Ole hyvä ja syötä sähköpostiosoitteesi liittyäksesi postituslistallemme. Saat tietoa kilpailuista, tarjouksista ja ajankohtaisista asioista.
© 2022 Valitut Palat / CIL Suomi Oy