Jos havaitset yhdenkin seuraavista kurkkusyövän oireista tai jos olet tupakoinut tai käyttänyt runsaasti alkoholia, ota yhteys lääkäriin.
Kurkkusyöpä & oire: patti kaulassa
Jos huomaat kaulassasi kyhmyn, jota et ole ennen tuntenut, kyseessä voi olla merkki kurkkusyövästä. ”Tämä tarkoittaa sitä, että kasvain on todennäköisesti levinnyt kurkusta kaulaan”, sanoo lääketieteen tohtori Eric Genden, joka on Mount Sinai Health Systemin korva-, nenä- ja kurkkutautien osaston puheenjohtaja New Yorkissa. Patit tuntuvat useimmiten aivan leuan alapuolella, hän sanoo, mutta ne voivat ilmestyä mihin tahansa kohtaan niskassa.
Kurkkusyöpä & oire: muuttunut ääni
Äänihuulissa kasvavat syövät voivat usein aiheuttaa käheyttä tai muutoksia äänensävyssä tai -korkeudessa. Onneksi nämä huomattavat muutokset johtavat yleensä aikaiseen diagnoosiin ja ovat yksi varhaisista kurkkusyövän oireista, kertoo Amerikan syöpäyhdistys. Jos käheys ei katoa äänestä parissa viikossa, käy lääkärissä.
Kurkkusyövän riskitekijä: sinulla tai kumppanillasi on papilloomavirus (HPV)
On hyvin tunnettu fakta, että ihmisten papilloomavirus (HPV) voi lisätä kohdunkaulan syöpää naisilla, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana HPV:hen yhdistetyt suusyövät ovat lisääntyneet vähintään nelinkertaisesti sekä miehillä että naisilla Mount Sinai -sairaalan mukaan. Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus (CDC) arvioi, että noin 70 prosenttia kurkun takaosan syövistä saattaa olla HPV:n aiheuttamia. ”HPV:hen yhdistetyissä syövissä on ollut räjähdysmäinen epidemia. Miehillä esiintyy nyt kurkkusyöpää hälyttävän paljon”, tohtori Genden sanoo. On silti epäselvää, kuinka HPV liittyy suusyöpiin, mutta tohtori Genden sanoo, että on selvää, että yhä useammalle miehelle kehittyy kurkkuun HPV-infektio, lähinnä suuseksin johdosta. Ja vaikka vielä ei ole keinoa testata virusta miehiltä, kumppanin HPV-tilanteen tietäminen on yksi ennaltaehkäisevä keino. HPV:hen yhdistettyjä kurkkusyövän oireita ovat pureskellessa tuntuva kipu, kaulan haavaumat, jotka eivät parane, nielemisvaikeudet tai käheys.
Kurkkusyöpä & oire: tunne, että kurkussa on jotakin
Jos tuntuu aina siltä, kuin kurkussa olisi jotakin jumissa (tätä kutsutaan ”tunteeksi vierasesineestä”), se voi olla merkki siitä, että kasvain tukkii osan kurkusta. ”Tämä on hyvin yleinen esiintymismuoto. Ihmiset tuntevat, että kurkussa on jotakin, vaikka eivät näe sitä”, tohtori Genden sanoo. Nielemisvaikeudet voivat myös olla yksi varhaisista syövän oireista.
Kurkkusyöpä & oire: veren yskiminen
Syövän ohella monet muutkin vaivat voivat saada ihmisen yskimään tai sylkemään verta, kuten keuhkokuume tai keuhkoputkentulehdus, mutta tämä kuuluu myös syöpäoireisiin. Yskitty veri on yleensä kirkkaanpunaista ja näyttää kuplivalta, koska se sekoittuu ilman ja liman kanssa.
Lue, mikä on syynä, silloin kun yskä vain jatkuu
Kurkkusyöpä & oire: jatkuva kurkkukipu
Jos et ole sairaana, mutta et vain pääse eroon kutittavasta kurkkukivusta, kyseessä voi olla varhainen kurkkusyövän oire. Kasvaimet, jotka muodostuvat äänihuulten alapuolelle aiheuttavat usein näitä kurkkusyövän oireita, sanoo Amerikan syöpäyhdistys.
Lue lisää:
Paksusuolen syöpä – Älä aikaile niin pelastut