Ultraviolettisäteily on voimakkaampaa kuin ennen
Maapallolle tulvivan ultraviolettisäteilyn määrä on kohonnut dramaattisesti viimeisen 30 vuoden aikana – niin kertovat Nasan tiedemiehet, jotka ovat tutkineet satelliittitietoja kolmen vuosikymmenen ajan. Tutkijat ovat panneet merkille, että otsonikerroksen oheneminen on syynä uv-säteilyn lisääntyneeseen määrään. Suurimmat uv-pitoisuudet on mitattu keski- ja korkeilla leveysasteilla päiväntasaajan molemmin puolin.
Suojakerroin 80 on vain hieman tehokkaampi kuin 50
UV-suoja ei parane samassa suhteessa suojakertoimen kanssa. Mitä suurempi suojakerroin, sitä pienempi lisäarvo. Suojakerroin 15 suojaa ihoa 93-prosenttisesti, suojakerroin 30 taas 97-prosenttisesti, suojakerroin 50 suojaa 98-prosenttisesti ja suojakerroin 100 noin 99-prosenttisesti. Aurinkovoiteen määrä on tärkeämpi seikka kuin suojakerroin (asiantuntijoiden mukaan 30–40 riittää). On hyvä levittää aurinkovoidetta tarpeeksi usein ja valita sellainen aurinkovoide, joka suojaa sekä polttavalta UVB-säteilyltä että ihosyöpää aiheuttavalta UVA-säteilyltä.
Ainesosat merkitsevät yhtä paljon kuin suojakerroin
Saat parhaan UVA-suojan, kun käytät tuotetta, jonka tuoteseloste sisältää seuraavia ainesosia: zinc oxide (sinkkioksidi), titanium dioxide (titaanioksidi), sulisobenzone, meradimate (methyl anthranilate), ecamsule (Mexoryl SX), dioxybenzone tai avobenzone. Eräiden asiantuntijoiden mukaan 3 prosenttia avobenzonea sekä octocryleneä on optimaalinen yhdistelmä.
Aurinkovoidetta ei levitetä tarpeeksi
Keskikokoinen aikuinen tarvitsee noin 2 ruokalusikallista aurinkovoidetta eli saman verran, mitä mahtuu kämmenelle. Levitä ensimmäinen kerros 20–30 minuuttia ennen kuin menet ulos, niin voiteen kemikaalit ehtivät imeytyä ihoon. Levitä uusi kerros kahden tunnin välein myös pilvisinä päivinä ja useammin, jos olet käynyt uimassa tai hikoillut. Jopa vedenkestävät tai vettä hylkivät aurinkovoiteet menettävät tehonsa 40–80 minuutin kuluttua.
Osa aurinkovoiteista sisältää haitallisia kemikaaleja
Kaikki aurinkovoiteet sisältävät kemikaaleja. Useimmat niistä ovat tarkoin tutkittuja, turvallisia ja hyväksyttyjä. Eräät ainesosat ovat kuitenkin asiantuntijoiden mukaan mahdollisesti vaarallisia, vaikka ne ovat joidenkin valtioiden hyväksymiä. Vältä varsinkin näitä kahta: oxybenzonea (joka on mahdollisesti myrkyllinen) sekä A-vitamiinia (palmitaatti), mikä saattaa nopeuttaa kasvaimien kehittymistä. Osa aurinkovoiteista voi aiheuttaa allergisia reaktioita. Mikäli asia huolettaa, kannattaa kokeilla ensin pientä määrää käsivarteen tai jalkaan ja levittää voidetta koko keholle vasta sen jälkeen.
Aurinkovoide ei poista kaikkia vaaroja
EWG-ympäristöorganisaation mukaan yksikään aurinkovoide ei estä vahingoittavaa säteilyä sataprosenttisesti. Pidä siis hattua, pysy varjossa, tarkkaile punoittaako ihosi tai tuntuuko se herkältä tai kuumalta. Muista: aurinkovoidetta on levitettävä uudestaan 60–90 minuutin välein, vaikka tuote lupaisikin ”koko päivän kestävän suojan”.
Lue lisää
Aurinko paistaa, suojaa ihosi oikein
Näin suojaat itsesi auringolta
Kuinka paljon vettä pitäisi OIKEASTI juoda?