Open Menu

8 asiaa, jotka tapahtuvat kehossasi, jos et syö tarpeeksi hedelmiä ja vihanneksia

Vitamiinien ja mineraalien saanti jää puutteelliseks

Hedelmät ja vihannekset sisältävät monia terveyden kannalta tärkeimmistä ravinteista. Silti vain yksi kymmenestä aikuisesta syö Yhdysvaltain maatalousministeriön suosittelemat kolme annosta vihanneksia ja kaksi annosta hedelmiä päivässä. Tähän tulokseen tultiin tutkimuksessa, jonka julkaisi Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaava viranomainen CDC. Mitä sitten voi tapahtua, jos hedelmiä ja vihanneksia ei syö riittävästi? Ravitsemuksellisia puutostiloja, joista saattaa seurata epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, sanoo Texasin yliopiston rekisteröity ravitsemusterapeutti Laura Moore. Vaikka monia näistä vitamiineista ja mineraaleista pystyy saamaan muista ruoka-aineista, tuoreissa kasviksissa niiden pitoisuus on yleensä suurempi. Lisäksi kasviksissa on monia muita antioksidantteja. Syö tätä marjaa ja voit elää pidempään

Ruoansulatus voi vaikeutua

Hedelmien ja vihannesten syömättömyys altistaa ruoansulatuksen ongelmille, kuten ummetukselle, peräpukamille ja divertikuloosille eli suolen umpipussitaudille. ”Hedelmissä ja vihanneksissa on selluloosaa, joka lisää ulosteen painoa sekä helpottaa ja nopeuttaa sen kulkua”, Moore selittää. Lisäksi kasviksissa on kuitua, joka Mooren mukaan ”helpottaa ja ehkäisee ummetusta ja stimuloi ruoansulatuskanavan lihaksia, jolloin ne pysyvät vahvoina eivätkä pullistu pussukoiksi eli divertikkeleiksi, sekä vähentää painetta suolen alaosissa, mikä ehkäisee peräsuolen verisuonien paisumista ja peräpukamia”. Harvardin yliopiston tutkimus osoittaa, että ravintokuitupitoinen ruokavalio, johon kuuluu runsaasti hedelmiä ja kasviksia, vähentää divertikuliitin riskiä. Tämä ruokavalio voi parantaa merkittävästi ruoansulatusta

Syöpäriski suurenee

Yhdysvaltain syöpätutkimusjärjestön AICR:n mukaan mikään yksittäinen ruoka ei suojaa syövältä. Runsaasti kasvipohjaisia elintarvikkeita sisältävä ruokavalio voi kuitenkin pienentää syöpäriskiä. ”Antioksidantit, kuten E-vitamiini, C-vitamiini ja karotenoidit, voivat vähentää syövän riskiä suojaamalla terveitä soluja vapailta radikaaleilta”, sanoo Moore. ”Karotenoidit ovat pigmenttejä, joihin kuuluu esimerkiksi beetakaroteeni. Sitä on pinaatissa ja muissa tummanvihreissä lehtivihanneksissa, syvän oransseissa hedelmissä, bataatissa, kurpitsassa ja porkkanoissa. Karotenoidit saattavat suojata soluvahingoilta, ja ne on yhdistetty syövän vähäisempään esiintyvyyteen.” Sen sijaan rasvan liiallinen saanti on yhdistetty syöpään. Epäterveellisten elintarvikkeiden korvaaminen hedelmä- ja vihannespitoisella ruokavaliolla pienentää siis syöpäriskiä. 12 ruokaa, jotka pahentavat tulehdusta

Paino saattaa nousta

Jos ei syö hedelmiä ja vihanneksia, niiden sijaan ahmii helposti kalori- ja rasvapitoista ruokaa. Harvardin yliopiston kansanterveystieteen tutkijat saivat selville, että mitä enemmän hedelmiä ja vihanneksia syö, sitä vähemmän paino nousee – paitsi jos ainoat syödyt vihannekset ovat tärkkelyspitoisia, kuten perunoita, herneitä ja maissia. ”Useimmiten ruokavalio, johon kuuluu hyvin energiatiheitä elintarvikkeita eli paljon kaloreita grammaa kohti, johtaa ylensyömiseen ja painonnousuun”, Moore sanoo. ”Hedelmissä ja vihanneksissa on vähän kaloreita, ja niiden energiatiheys on pieni. Siksi niitä voi syödä enemmän ja tuntea itsensä kylläiseksi pienemmällä kalorimäärällä.” Hoikkien ihmisten kuusi aamurutiinia

Diabetekseen sairastuminen on todennäköisempää 

Koska painonnousu on yhteydessä diabetekseen, rasvaisen ja prosessoidun ruoan syöminen hedelmien ja vihannesten sijaan suurentaa diabetesriskiä. ”Ylipaino on tyypin 2 diabetes mellituksen tärkein riskitekijä. Tutkimukset osoittavat, että vihannesten ja hedelmien syömisen lisääminen saattaa välillisesti vähentää sen esiintyvyyttä”, Moore sanoo.  Journal of Diabetes Investigation -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta selviää, että tuoreiden kasvisten – erityisesti lehtivihannesten ja marjojen sekä keltaisten ja ristikukkaisten vihannesten, kuten parsakaalin – kulutuksen lisääminen on yhteydessä pienempään diabetesriskiin. Jos sairastaa jo valmiiksi diabetesta, Mooren mukaan hedelmien ja vihannesten syömättä jättäminen voi pahentaa tautia. Diabeetikolla ”leivän, riisin tai pastan kaltaisten hiilihydraattien tai prosessoitujen ruokien syöminen saattaa nostaa verensokeria hallitsemattomasti”, hän sanoo. ”Näiden ruoka-aineiden korvaamisesta matalahiilihydraattisilla vihanneksilla, kuten tummilla lehtivihanneksilla, parsakaalilla, kukkakaalilla, tomaatilla, munakoisolla ja hedelmillä, voi olla hyötyä glukoositasojen säätelemisessä. Hiilihydraatit, joita ei missään nimessä kannata jättää pois ruokavaliosta

Verenpaine voi kohota

Jos syö natriumpitoista ruokaa ja liian vähän hedelmiä ja vihanneksia, verenpaine kohoaa varmasti. Siksi siirtyminen kasvispainotteisempaan ruokavalioon, kuten Välimeren ruokavalioon tai DASH-ruokavalioon, voi estää verenpaineen nousua – ja alentaa sitä niillä, joilla paine on jo ollut koholla. ”Kun noudattaa hedelmä- ja vihannespitoista ruokavaliota, josta saa runsaasti kaliumia, kalsiumia, jodia ja muita ravinteita mutta vain vähän natriumia, natriumin saanti vähenee ja verenpaine alenee”, Moore sanoo. Verenpaineseen hoitoa hengittämällä

Sydäntaudin riski kasvaa

Osittain verenpainetta alentavan vaikutuksensa ansiosta hedelmien ja vihannesten runsas kulutus voi pienentää sydäntaudin ja -kohtauksen riskiä. British Medical Journal -lehdessä julkaistu laaja pitkäaikaistutkimus osoittaa, että jokainen syöty annos hedelmiä ja vihanneksia vähentää riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin neljällä prosentilla. Näin tunnistat sydänkohtauksen!

Keho ei välttämättä ole ainoa joka kärsii – saatat sairastua masennukseen

Tutkijat ovat vasta hiljattain ryhtyneet tarkastelemaan ruoan ja mielenterveyden välistä yhteyttä. Laajan tutkimuksen mukaan enemmän tuoreita kasviksia syöneillä ihmisillä oli vähäisempi riski sairastua masennukseen. Vielä ei tarkalleen tiedetä, miten hedelmillä ja vihanneksilla voi olla tällainen suojavaikutus mielenterveyteen. Mooren mukaan pantoteenihapon, B6-vitamiinin ja muiden ravinteiden puute voisi mahdollisesti aiheuttaa masennusta ihmisissä. Nämä elämäntapojen neljä avaintekijää voivat parantaa merkittävästi fyysistä ja henkistä puolustuskykyäsi.
 
Lääketieteellisen sisällön tarkistanut kansanterveystieteen maisteri (MPH), rekisteröity ravitsemusterapeutti (RDN) ja rekisteröity urheiluravitsemusterapeutti (CSSD) Cynthia Sass 15. lokakuuta 2019.

Lue lisää:

10 ruokaa, joissa on enemmän kuitua kuin parsakaalissa

Mustikka – Syö tätä marjaa joka päivä

Monipuoliset ravintolisät terveyden edistämiseen Valittujen Palojen verkkokaupasta